salmy
New Member
Posts: 40
|
Post by salmy on Feb 14, 2010 8:31:07 GMT -5
Nairei ei tuntenut oloaan valtavan turvalliseksi. Varsinkaan kun toinen käyttäytyi kummallisesti, ja oli muutenkin salamyhkäinen. Ei uros toki sellaista seuraa odottanut tai edes hakenut, joka olisi puhua pupattanut itsestään ja kertonut koko elämäntarinsa heti tavattaessa, mutta jotain selvyyttä Naireikin halusi. Tai sitten Naireita ärsytti vain se että ei ymmärtänyt itseään, miten hän oli laskenut puolustuksensa alas. Se oli typerää. Mutta mukavaa vaihtelua. Nairei käveli hiljaa, pää hieman etukumarassa Evien takana heidän matkatessaan rantaa kohden. Mihin oli kaikki se leikkisyys kadonnut? Kaatumisessa? Eikö sen olisi periaattessa pitänyt lisätä hauskuutta? Nairein mielestä kyllä, pienet vastaantulemiset olivat toimineet ikäänkuin katalyyttina hauskanpidolle, edelleen nairein mielestä. Uroksen mieliala oli vielä ollut leikkisä, mutta Evien hämmennyttyä se oli jäätynyt. "Evie, saanko kysyä yhtä asiaa?" Nairei kysyi varovaisesti, nostaen sekä päätään että kulmiaan kysyessään sanansa. Mistä moinen hienovaraisuus, siitä ei tietoa. uros otti muutaman nopeamman, isomman ja korkeamman askeleen ja loikahti naarassuden viereen. Jotenkin tuntui järkevämmältä Kävellä rinnakkain kuin perätysten. kanaemo ohjasi poikasiaan olemalla niiden edellä. Peräkkäinkävely toi takakävelijälle ala-arvoisemman paikan. Samanvertaiset käveivät vieretysten.
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 14, 2010 8:47:43 GMT -5
Drasera vilkaisi naireita kun uros kysyi kysymyksensä. Draseran ilme oli jo pehmentynyt, eikä nartut näyttänyt enään niin ärsyyntyneeltä, vaan sulki tuntemuksen sisäänsä, antaen niiden muhinoitua siellä sopivaa hetkeä varten, kun narttu tapaisi jonkun jolle huutaa, jonkun jolle raivota, jonkun jolle äristä mielennsä pohjasta. Mutta sellaista purkausta varten Draseran piti lukita kaikki tunteensa syvälle, ja antaa niiden olla kunnes tuntuisi liian pahalta pitää niitä enään sisällään. Joskus Drasera mietti, mihin tämän lapsuuden viattomuus meni. Lähtikö se sinä yönä kun narttu oli tavannut Evien, vai sinä yönä kun Evie kuoli? Vai sinä yönä kun Drasera oli päättänyt olevansa muita parempi. Draseran ajatuksen palasivat Naireihin, ja tämän kysymykseen. "Hn... Siitä vain, niin?" Drasera kysyi, ja käänsi päänsä kohden naireita, kun toinen nyt kerran käveli nartun vieressä. Normaalisti narttu olisi kavahtanut jo kauas jos joku olisi tullut tämän vierelle, mutta nyt tuolla hetkellä Drasera ei edes jaksanut ajatella asiaa. Meri oli alkanut ahdistamaan narttua, mutta minkä sitä voi pelolleen jonka narttu oli kuvitellut voittaneensa aikaisemmin illalla.
Taivaan olivat vallanneet hailakansiniset revontulet, jotka tanssittivat tähtiä takanaan, peittäen en värikkääseen huntuunsa.Lumi hohkasi revontulien hohdetta takaisin, saaden hangen näyttämään laikukkaan siniseltä. Drasera ei tosin huomannut tätä, koska odotti jatkoa Nairein kysymykselle, kun toinen oli ensimmäisen osankin esittänyt niin kohteliaasti. Joskus narttua itseäänkin ihmetti että miksi tämä jaksoi huomata pieniä ja hyödyttömiä asioita ja tehdä niistä suuren jutun?
|
|
salmy
New Member
Posts: 40
|
Post by salmy on Feb 14, 2010 9:11:26 GMT -5
Kyllä Nairei tiesi mitä aikoi kysyä. Mutta mietti silti miten sen kysyisi, ilman että toinen suuttuisi, jos tämä sattuisi olemaan arka aihe. Ainakin joillekkin se saattaisi olla. Mutta Evie oli muutenkin jo yllättänyt Nairein monesti, joten uros ei luultavasti ihmettelisi vaikka Evie kertoisi olevansa kotoisin sirkuksesta ja joutuneensa jo kerran leijonan syömäksi. Hetken aikaa oli hiljaista, ilmeisesti Drasera oli kuuntelemassa mitä uros aikoi kysyä. Hyvä niin, kuuroille korville oli melko turhauttavaa, turhaa puhua. uros vetäisi hiljaa ilmaa keuhkoihinsa ja aikoi päästää sanansakin ilman kanssa ulos, niin olisi varmasti hyvä. Uros luotti omiin tunteisiinsa. "Mikset tunne kylmää? Se... mietyttää." Jokin olematon vaisto jankutti urokselle tämän mielessä, ettei hengistä kannattaisi kysyä. Pieni osa, hyvin pieni osa suden aivoista uskoi vieäkin, että koko henkihomma oli yhtä suurta satua, hänen mielisairastuneen mielensä omaa tuotosta. Ehkei kannattaisi näin ajatellen kertoa olevansa mielisairas. Ajatus hymyilytti, mutta hän ei antanut hymynsä ilmestyä, koska jos kylmyyden tuntemisen puuttuminen olisi Evielle arka asia, ja Nairei vain naureskelisi, se saattaisi loukata. Miksi Nairei ei halunnut loukata Evietä? Normaalisti, jotain muuta sutta kyllä se olisi varmaan, luultavasti jo ivannut asiasta.
Odotellessaan nartun vastaamista uroksen katse eksyi kauniiseen, revontulien värittämään taivaaseen. Ennen tätä uros ei edes tiennyt revontulista, eikä kyllä nytkään, mutta ihmetteli niitä oman yksityisen päänsänsä sisällä.
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 14, 2010 9:36:39 GMT -5
Draseran silmät laajenivat toisen kysymyksestä. Sitäkö uros olikin ajatellut? Drasera kurtisti kulmiaan katsoessa edelleen Naireita. Narttu ei vaivautunut katsomaan mihin käveli, kun edessä oli kuitenkin vain lunta, ja vähän lisää lunta. Drasera mietti, että pitäisikö kertoa. Uros oli toki mukava, ja vaikutti siltä ettei tyytyisi en tiedä -vastaukseen. Ja Drasera mietti sopivaa valhetta joka kertoisi vastauksen, mutta joutui sellaiseen tilanteeseen, ettei keksinytkään valhetta. Nartun sisuksia pisteli, ensimmäistä kertaa Drasera ei vain kyennyt keksimään valhetta. Drasera siirsi katseensa Naireista sinisävyiselle taivaalle, ja tämän vatsassa lenteli piikikkäitä perhosia. Tai siltä se tuntui nartun mielestä. Draseraa pelotti kertoa urokselle hengestä, mutta muutakaan vastausta ei ollut. Ja surkea vale ei ollut vale ollenkaan, eikä narttu edes aikonut yrittää sellaisen surkeuden latelemista.
Drasera pysähtyi, ja huokaisi.Kaippa urokselle voisi kertoa, tai edes näyttää. "Tämän takia." Drasera sanoi lähinä itselleen, mutta ei jaksanut kiinnostua nyt uroksen ilmeistä, vaan mietti mitä tekisi. He olivat jäällä - eli jäätä ainakin olisi, mutta mitä narttu tekisi siitä. Drasera mietti muutaman sekunnin, ja alkoi sitten nostamaan meren jäätä, joka rikkoi lumen, ja kohosi lumen ylle. Jää joka kohosi, oli tosin pienehkön peuran mallinen, suunnilleen saman kokoinen kuin Nairei oli. Drasera katseli peuraa miettien, miksi edes oli näyttänyt kykynsä, sanominen olisi ollut varmasti helpompaa. Jäinen peura kimalsi kuun ja revontulien valossa, ja Drasera istahti hankeen, katsellen nyt Naireita. Olikoha toinen nyt ymmärtänyt, että kyse oli hengestä? Mistäpä sitä narttu saattoi toisen ajatuksen kulkua ennustaa. "Ja se siitä." Narttu sanoi, ja kallisti päätään, tutkaillessaan peuraa.
|
|
salmy
New Member
Posts: 40
|
Post by salmy on Feb 15, 2010 10:24:51 GMT -5
Nairei katseli lumoutuneena jäistä, sinistä kuultavaa peuraa. Se oli täydellisen sileän näköinen, ilman mitään epätasaisuutta, ja muodot, kaikki olivat kohdallaan. Peuran kaunismuotoiset kasvot olivat susia kohden, päälaki kiiltäen. Nairei otti varovaisesti askeleen olentoa kohden, varovaisen yhden askeleen. vaikka eihän tuommoinen patsaan lähelle meno mitään auttanut, totta kuin olikin. Ei se muuttaisi asiaa, ei se saisi sitä katoamaan tai sulamaan takaisin maahan mistä oli tullutkin, eikä Nairei sitä oikeastaan toivonutkaan. Vain halusi varmistaa, että tuo oli totta. Että Evie oli luonut tuon. Uroksen ajatuksiin ei oikeastaan nyt tuntunut juuri mahtuvan mitään muuta kuin se tieto, että se ei ollut ainoa hengen omaava, sillä Eviellä oli henki, ihan varmasti. Mutta minkälainen, siitä ei ollut mitään tietoa. Saattoihan tuo taito olla eläimien loihtiminen kaikesta mahdollisesta, vaikka se tyhmältä kuulostikin. "Onko sinulla henki?" Uros kysyi nopeasti ja käänsi päänsä naarasta kohden. Uroksen kasvoista näki, että se oli iloinen, sen luulo, henkensä kertoma tieto olikin muihinkin koskevaa, siis totta, eikä uroksen oman pään sekoilua. Mikä ihana tieto. Nairei ei viitsinyt nyt pitää pokeria naamallaan, hän oli liian innoissaan. Aito hymy loisti kasvoilla, ja silmistäkin saattaisi nähdä ilon. Evie ei ollut hyvää seuraa Naireille, hän sai uroksen reagoimaan luonteensa vastaisesti.
Vasta vähän myöhemmin Naireille tuli mieleen, että narttu saattaisi säikähtää innostusta, ja pyrki poistamaan ilon merkit naamaltaan, ja käänsi piankin katseensa takaisin sorkkaeläimeen. Eläin loisti kauniisti värikkään taivaan luomassa loisteessaan. uros ei saanut katsettaan irti siitä. Todisteesta.
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 15, 2010 10:33:10 GMT -5
"jepjep." Drasera vastasi urokselle kyllästyneesti. Toisen reaktio oli nartun mieleen liian laimea, mutta mitäpä siitä. Nartulla oli kyllä henki, mutta nartusta tuntui että uros ei ollut ihan tajunnut nartun hengen voimaa, ja huokaisten Drasera avasi kuononsa. "Jää, henkeni osaa tehdä jäällä mitä vain." Drasera sanoi, ja kyttäsi itse tekemäänsä peuraa hajamielisesti. Harvoin narttu teki eläimiä, saatika muovaili jäätään, yleensä Drasera jäädytteli asioita, eikä itse luonut. Kesäisin kyseinen touhu oli nartulle mieleen, varsinkin kuumina hellepäivinä. Tai oikeastaan helleöinä. Drasera lipaisi huuliaan, ne tuntuivat kuivuvan ärsyttävän nopeasti pakkasessa. "Mennäänkö pois jäältä? Vaikka jonnekin tuulensuojaan?" Drassu kysyi, ja nousi seisomaan. Vaikka narttu ei tuntenut tuulen kylmyyttä, se ei tarkoittanut ettei tämä tuntenut sitä ärsyttävää tunnetta kun tuuli sekoitti turkin, ja sai korvat kääntyilemään oman tahtonsa mukaan. Drassu niiskautti, ja lähti hitaasti kohden rantaa, katsoen kuitenkin samalla että Naireikin tulisi, ellei uros ollut sitten liian haltioissaan jääpeurasta ja menisi sen kanssa naimisiin. Ajatus moisesta sai Draseran virnistämään iloisesti. Lopulta Drassu käänsi katseensa rantaan, joka olikin jo aika lähellä. Ajatus tuulensuojasta sai nartun hymyilemään lämpimästi. Pian saisi nartun turkki olla rauhassa tuulelta. yay~
|
|
salmy
New Member
Posts: 40
|
Post by salmy on Feb 18, 2010 10:04:51 GMT -5
Kävellessään Evien kera rantaa kohden nairei päätti, että kerran Evie oli kertonut henkensä, kai Naireinkin oli kerrottava. Mutta kun itsestään ei ollut järkevää kertoa mitään... "Minullakin on henki" Nairei sylkäisi sanat suustaan. Äänensävy oli haastava, kuin se haluasisi todistaa olevansa narttua parempi, tai ainakin siltä se kuulosti. Mutta Nairei ei pitänyt lahjaansa jään luomista parempana, huonompanapas. Ajateltuaan taas kykyään Nairei ajatteli, että hänen kykynsä ei ollut tänään paljoa häntä auttanut. Tai... Ehkä se oli tuonut Nairein ja Evien samaan aikaan rannalle, ikäänkuin henki tahtoisi kertoa sudelle ettei se ollut ainoa laatuaan. Tai sitten että toinen henkisusi saattaisi olla hyvää, mielenkiintoista seuraa. Nairei puristi terävät hampaansa tiiviisti yhteen ja sulki silmänsä, veti kirpeän kylmää ilmaa keuhkoihinsa nenän kautta, hajuen saattelemana. Ja sitten rentoutti kuononsa, avasi suunsa ja päästi ilmat ulos.
//vaihdetaankos paikkaa?//
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 18, 2010 10:22:40 GMT -5
Draseran korva napsahti kohden urosta kun toinen ilmaisi että tälläkin oli henki. Tosin toisen äänensävy oli Draserasta häiritsevä, ja se sai nartun ynähtämään vastaukseksi. Tottakai narttu oli tietoinen, että oli toisiakin hukkasia joilla oli henki, mutta Drasera ei ollut koskaan kovin innostunut muista eläimistä, ja näiden elämistä.
Lumi narskui nartun jalkojen alla, tämän katsellessa hajamielisesti rantaa. Tuolla hetkellä narttu kaipasi kesää, puiden lehtien havinaa ja veden iloista solinaa pehemässä nurmikossa. Draseran hailakansinisten silmien harhaileva katse tarkentui hetkessä nartun haistaessa peuran, joka napsutteli naamariinsa puiden kaarnaa. Narttu ei koskaan ollut perustanut peuroista, niiden hankalan jahtaamisen takia. Ja narttu ei tykännyt käyttää elementtiään metsästykseen, ei sitten tippaakaan. Jotenkin Draserasta tuntui väärälle tuhria jäätä vereen. Mutta toisaalta.. Olihan siitä pari päivää kun narttu oli viimeksi syönyt jotain, ja nälän kutittava tunne alkoi äitymään ärsyttäväksi. Eikai pieni jahti pahaa tekisi. Ja Drasera uskoi Nairein olevan kestävämpi juoksija kuin narttu tuolla hetkellä.
//vaikka : >
|
|
salmy
New Member
Posts: 40
|
Post by salmy on Feb 18, 2010 10:46:10 GMT -5
//Alota uus topikki jossain muualla tän jälkeen?//
Nairei kertoi omistavansa hengen. Eikä toinen kuin ynähtänyt, ei kysynyt mitään siihen liittyvää. Pienoinen pettymys, mutta hän ei aikonut kertoa siitä enempää ilman minkäänlaista kiinnostusta, oli tuo kiinnottomuus joko aitoa vai peittävää. Jostain lähistöltä kuului ääntä, ja Nairein toinen korva, ääntä läheisepänä oleva, tärähti ääntä kohden ja kääntyi sitä kohden. Kun yksi viidestä aistista oli poissuljettu, näkö, niin muut aistit terästyivät. Nairei haistoi ilmassa peuran, lämpimän, mukavan tuoksun. Tuoksun, joka lupasi vatsalle täytettä. Nairei avasi räikeät silmänsä ja vilkaisi tutkailevasti Evietä. narttu ei näyttänyt hyvältä, tehokkaalta saalistajalta. Nopealta ja sillä tavalla hieman pelottavalta tummuudessaan, mutta uros ei saanut mieleensä kuvaa Eviestä taistelemassa vaikkapa peuraa tai villisikaa vastaan. Pieni hymy levisi kuonoon kun kuvitelma villisian voittamasta Eviestä levisi suden mieleen. Mutta naireihan ei Evietä tuntenut. Nartusta saattaisi löytyä odottamattomia voimanlähteitä tai nopeutta. "Kestäisikö neiti jää saaliinmetsästyksen?" uros sanoi epäilevällä äänensävyllä, kallisti päätänsä ja kurtisti otsaansa, haastava pilke silmissään.
|
|