Flying, laughing sausages~

[Sirpale]

Draseraa huvitti näiden kahden juttelu -mokomat puhelivat toisilleen kuin pienehköille lapsille joille ei saanut kertoa isoa pahaa totuutta jostain asiasta.
kuten ettei joulupukkia ollut olemassa. Drasera liikutteli korviaan, vähät välitti tuulesta ja koetti saada informaatiota läheisestä ympäristöstä. Jäätyneestä merestä ja talvisesta metsästä ja lumimaisen autioituneesta rannasta. Ei muutakuin tuulen ujellusta.
"Koska Dra-Evie luuli kiven olevan kivi niin Evie ei välittänyt asiasta ja tuuli ärsytti Evietä hyvin suuresti." Narttu sanoi, ja nuolaisi huuliaan. Vaikkei narttu kylmää tuntenut, tuntui pahalle kun tuuli kuivatti huulet koppuroiksi. Edes kuonon turkki ei aina suojannut katalalta tuulelta. Joskus Drasera niin toivoi ettei ikinä koskaan milloinkaan enää tuntisi tuulta.
Kesällä narttu oli aivan toista mieltä, kuten arvata saattaa.
Drasera katseli nyt merta, ja sen tasaista aavaa jatkuvuutta. Siitä oli luultavasti pari vuotta kun narttu oli viimeksi edes astunut jäälle talvella. Vaikka nyt Drasera saattoi sillä mennä huoletta, koska tämä aisti heikot kohdat ja syntyvät railot jo kaukaa. Ja jos se ei auttaisi voisihan narttu jäätä paksuntaakkin jos se tuntuisi hyvältä.
Joskus Drasera mietti, että voisikohan tämä hallita lumisadetta. Sekin oli tavallaan jäätä, pienessä, kidemäisemmässä muodossaan tosin. Voisihan sitä kokeilla.

Nähdäkseen toimisiko kokeilu, Drasera ensin vilkaisi Naireita -toinen ei näyttänyt vihaiselta, ja nartun pikaisen silmäyksen mukaan ei ollut kiinnostunut nartun tassun nostelusta. Mutta aina ei voinut olla varma pikaisista silmäyksistä. Drasera oli siksi nostanut mustan käpälänsä kera somien mutta hauraiden kynsien, jotta näkisi tarttuisiko lumi siihen.
Narttu keskittyi, ja saikin huomata, että lumi kiersi tassun yläosan, mutta heti kun Drasera kehui itseään päänsä sisällä, eli rikkoi keskittymistään hiemankin alkoi lumi putoilla taas normaalisti. Tuota kaikkea oli kestänyt vain hetki, ja narttu huokaisi laskiessaan tassunsa maahan.

[salmy]

Nairei tunsi ilmapiiristä ja nartun päättäväisehköstä äänestä että sitä suurta salaisuutta, iglun salaisutta se ei kertoisi, karttaisi asiaa kuin laumaa mehiläisiä, peläten niiden pistämistä, sitä ettei salaisuus paljastuisi. Pistäisiköhän salaisuuden paljastuminen, sattuisiko se Evietä? Käyttäytymisestä päätellen kyllä, kyllä sattuisi kun noin hyvin täytyi se salata.
Mutta ainakin vielä se ei urokselle kuuluisi, no my business.
Joten se ei enää eksyisi siihen aiheeseen, ainakaan Nairein aloittamana.
Oli jonkinaikaa hiljaista, kumpikaan ei viitsinyt sanoa mitään. Ehkä sanomista ei ollut, kun ivat oli heitetty ja ivan laskettua ei ollut enää mitään mistä puhua. Ehkä uuden puheenaihen aloittaminen saattaisi häivittää ivan kokonaan - ajatus ei miellyttänyt Naireita - tai sitten se aloittaisi luultavasti riidan.
Samalla kun Evie katseli merelle päin Nairei tutkiskeli varovaisesti, yrittäen saada katseensa näyttämän tylsistyneeltä, vaikkei uroksen mieli tylsistynyt ollut ollenkaan. Se tutkiskeli Evietä, tummaturkkista luurangonlaihaa, hoikkaa sutta, jonka tuiskuhäntä oli luultavasti pidempi kuin narttu itsekään. Lumihiutaleiden tippumisen erotti selvästi tummaa turkkia vasten, ja pian se valtaisi nartun turkin kokonaan, kuin kuorrutteen, mutta Evien turkki näytti näytti ohuelta, vaikka se tuuheahko olikin. Sille tulisi helposti kylmä, Nairei arvioi.
Naireille ei, koska vaikka sillä oli lyhyt turkki kanssa, sillä oli hyvin tiheä ja paksu, mutta ei kylmyydeltä täysin suojaava kumminkaan.

Mutta sitten naaras teki jotain joka sai uroksen miettimään. Varovasti, aika huomaamattomasti narttu nosti huolimattomasti tassunsa pienesti ylöspäin, ja Evien katse oli tassussa kevyesti, tai eihän sitä oikeastaan voi tietää, mutta nartun kuono ainakin taipui hieman alaspäin.(?luulisin).
Nairei katseli aluksi lähinnä mielenkiinnottomasti Evien tekemisiä, ja ihmetteli lähes huomaamattaan kun hiutaleet kevyesti alkoivat kiertää tassua.
Merkillistä.
Vaikka Nairei taisteli pitääkseen naamansa ilmeettömänä, sen otsa meni hieman kurttuun, mutta selkeni lähes välittömästi, kun hän sai otsan hallintaan. Jotain voimia naaraalla oli, mutta äsköinen oli näyttänyt heikolta, niin hän ei varmaan osannut vielä hallita voimaansa oikein, tai ainakaan kunnolla. tai sitten heikko lahja.

Nairei nosti oranssien silmiensä katseen takaisin itse tummaan Evieeseen. Nartun salailu sai sen hieman varpailleen, ja samassa uroksen mielen valtasi taas ivailun halu.
"taitaa olla kylmä? Ainakin luulisin niin." argh! Hetkellinen katumus valtasin Nairein. Se oli käytännössä tunnustanut juuri että oli tutkaillut nartun turkkia.
uroksen periaate oli ettei mitään saanut paljastaa ventovieraille.

[Sirpale]

Draseran huomio kiinnittyi urokseen tämän lausuessaan sanat. Nartun harmaat korvat eivät olleet havainneet lauseessa minkäänlaista ivaa tai sarkasmia, joten narttu pysyi rentoutuneena ja jossainmäärin omissä ajatuksissaan, katsellessaan edelleen merta, kunnes tämä käänsi päänsä hieman vastahakoisesti kohden Naireita, terävöittäen hieman unelmoivan katseensa, ja kallisti hieman pörröistä päätääm.
"Hn? Minä en..." Drasera aloitti, mutta sulki sitten kitansa kesken kaiken, katsellessaan urosta. Mitä toinen tekisi jos saisi tietää? Lähtisikö uros pois? Jäisikö toinen utelemaan lisää? Kimmastuisiko toinen?
Joskus Drasera niin toivoi että voisi edes jotenkin tietää mitä tulevan piti, se poistattaisi nartun pelkoja ja helpottaisi elämää.
Jotenkin Draserasta tuntui, ettei halunnut Nairein lähtevän pois. Ei vielä. Pitkästä aikaa narttu kaipasi seuraa, halusi kuunnella jonkun ääntä. Narttu halusi että jutteluseura vastaisi takaisin, eikä vain kahisuttanut lehtiään tuulessa, puhuen kieltä jota susi ei ymmärtänyt tippaakaan.
"Minä en.. Tiedä miltä kylmä tuntuu. En muista. En tunne." Drasera sanoi sitten hiljaa, ja laskien katseensa, narttu käänsi sitten päänsä terävällä liikkellä kohden merta, katuen hieman että sanoi tuon kaiken urokselle.
Mitä se toiselle edes kuului? Narttu puri hampaitaan yhteen, ja tämän leukoja särki puremisen voimasta, ja hitaasti tämä lopetti hampaiden kiusaamisen ja suoristi hieman ryhtiään.

Draseraa pelotti se että tämä jutteli toiselle. Evie oli viimeinen jolle Drasera muisti kertoneensa jotain aitoa, ilman valheen häivääkään. Kaihoisasti Drasera kaipasi perhettään, niitä pieniä muistojenrippeitä joita narttu haali, sitä tunnetta kuinka ylpeältä tuntui kun oma emo kehui. Se oli ollut lapsuutta.
Mutta nyt narttu oli aikuinen, eikä lapsuutta saa takaisin vaikka kuinka haluaisi.
Drasera kyttäsi merta. Miksi puuterihuiskuhäntä edes katsoi merta? Meri oli petollinen, kylmä, ja kaunis.

Nartun ajatukset kiersivät itsensä kohden Naireita, jonka takana luminen ja hieman synkähkö metsä näkyi. Lumi kasaantui kuusien oksille vahvoina ja paksuina tuppoina jotka joskus tekisivät reikiä pehmeään hankeen kuusen alla.
Tai..
Tippuisivat Nairein päälle.
Narttu kurkotti ajatuksissaan kuusta, ja alkoi henkensä avulla tökkimään uroksen yllä olevaa, tuulessa heilahtelevaa, korkealla olevaa oksaa jossa oli lunta. Narttu totesi sen olevan hankalaa, sen siis että saisi koko lumiklöntin vyörymään kokonaisena alas.
Mutta silti luikkususi koetti.
Draseran oli vaikea olla hymyilemättä, kun tämä sai lumipaakun irti oksasta, tippumaan kohden Naireita.
Hihihi.

[salmy]

Ennen kuin uros ehti sulattaa uutisen, pohdiskella enemmän asiaa, sen ilme muuttui. Ajatusten vaeltaessa muualle pokeri unohtui ja katosi, ja tumma suu muuttui pieneksi, pyöreäksi punaiseksi O:ksi, kirkkaat silmät laajenivat hetken ja korvat kurottautuivat eteenpäin.
Vasta hetken päästä uros tajusi että naaraan varovainen, tunnustavainen ääni oli kokeileva, kuin narttu kokeilisi rikkotuisiko jää heti kun siihen astui, vai pitäisikö se. Samaa ajatusta soveltaen tähän, tai ainakin niin uros tulkitsi asian, ja korjasi pikaisesti ilmeensä takaisin mahdollisimman tunteettomaksi, koska niin oli paras. Nairei toivoi että Evie ei säikähtänyt reaktiota.
Asian paljastaminen näytti olleen Evielle lähes nolottava paljastus, kun narttu siirsi katseensa maahan ja leuan jännittyneistä lihaksista päätellen puristi hampaitaan yhteen. Nairei tunsi tarvetta jotenkin lohduttaa narttua, mutta ei tiennyt miten. olisiko järkevää alkaa puhua aiheesta, kertoa omista kylmistä kokemuksistaan tai kuvaansa ylipäätään kylmyydestä? vai pitäisikö rehellisesti kehua narttua asian paljastamisesta ja samalla toivottavasti rohkaista?
Tai sitten yksi keino olisi paljastaa jotain itsestään, ikäänkuin sillä tavoin puntit voisivat tasaantua. Mutta asiassa oli yksi ongelma, tai oikeastaan kaksi, kumpikin toisensa kumoavia mutta samalla toisistaan riippuvaisia:
Naireilla ei ollut pahoja salaisuuksia. Okei, susi voisi kertoa hyvästä tuuristaan, mutta ei pitänyt sitä olennaisena, tärkeänä asiana, jonka voisi tässä kertoa. mitä muuta voisi kertoa?
Ja sitten se toinen ongelma. Saattoihan olla, että narttu huijasi, yritti saada Nairein avautumaan kertomalla valheita, jotta sitten voisi luultavasti pilkata tätä?
Pilkkäustahan Nairei ei siedä. Se tuntui aina, missä ja milloin vain iskulta vyön alle, tai enemminkin kilven.

Juuri kun Nairei oli avaamaisillaan suunsa, hänestä ihan vähän matkan päässä oleva lumesta notkuva oksa liikahteli, kuin näkymätön, varovainen nyrkki tökkisi sitä.
Se tippuisi, nyrkki voittaisi jossain vaiheessa. Ja tuulen tämänhetkisen suunnan huomioon ottaen Nairei olisi luultavasti kohta kuorrutteellinen.
Oksa liikahteli koko ajan enemmän, kun sen heilahteluvauhti lisääntyi.
Nairei tunsi itsensä tyhmäksi kun vain tuijotteli oksaa (ja näki silmäkulmasta katsoen Evienkin katselevan oksaa jännittyneenä ja keskittyneenä), eikä siirtynyt sen tieltä, mutta se ajatteli että voisi leikkiä tyhmää, leikkiä ettei huomaisi oksaa ja sitten kun lumi peittäisi urosta, niin naaras saisi ehkä nauraa jonkin verran.
Se toisi luultavasti puheenaihetta. Puheenaihe toisi puhetta. Puhe taas mahdollisuuden tutustua toiseen. Ja sen Nairei halusi.
Ja lumi tipahti, löyhysi tuulessa hetken, mutta juuri silloin voimakas tuulenpuuska tuli ja sai lumen tippumissuunnan vaihtumaan, Draseraa kohti.
Voisi melkein nähdä huutomerkin Nairein pään päällä samalla kun pokeri katosi jälleen, samanlainen ilme kuin aiemmin, luultavasti, paitsi että korvat menivät luimuun.
Ehkä puheenaihetta ei tulisikaan. Narttu voisi suuttua ja häipyä.

[Sirpale]

Drasera katseli kuinka lumi tippui legantisti kohden uroksen päätä, kuinka pieniä lumihiutaleita jäi ison lumimöykyn jälkeen ilmaan leijumaan, elämään omaa hohdokasta hetkeään ennekuin ne katoaisivat hiutaleiden valkoiseen massaan, jota lumeksi kutsutaan.
Kevyt tuuli vahvistui nopeasti, ja jos kyseinen puuska olisi osunut narttuun, olisi Drasera kaatunut hankeen. Mutta tuuli oli ottanut tehtäväkseen liikauttaa lumiklöntin Draseraa kohden. Narttu katsoi lumipaakkua lumoutuneena, kuin ei olisi ennen nähnyt moista.
Tietysti Drasera voisi helposti luoda eteensä suojan jäästä, ja sitten pysyä lumettomana.
Tai narttu voisi hajottaa lumikläöntin erillisiksi hiutaleiksi, tai Drasera voisi vain siirtyä.
Mutta uroksen läsnäolo esti narttua.
Drasera ei halunnut uroksen oranssien silmien tarkkaavaisen katseen näkevän nartun hengen kykyä. Drasera istui siis tyynesti paikoillaan, ja tuijotti lähenevää lumiklönttiä, joka sitten osui nartun päähän. Kuitenkin Drasera oli sulkenut hailakansiniset silmänsä, koska tuntui pahalle kun lunta meni silmiin. Se pisteli ja itketti kun silmiin sattui.
Drasera totesi, että tunsi kyllä päällään olevan jotain, mutta ei tuntenut kylmää. Drasera kuitenkin värähti puistellessaan päästään lumet pois, ja harjas lumisena narttu katsoi kaihoisasti tippunutta lunta. Miltä kylmä tuntui. Drasera kaipasi sitä, vaikkei tiennyt mitä kaipasi.

"Tiestikö, ettei ole olemassa kahta samanlaista lumihiutaletta? Jokainen on omanlaisensa, vaikka ne näyttävät samalta ne eivät ole. Vaikka eteesi tuotaisiin kaksi identtistä marjaa, ne eivät ole. Se on vain sana ilman todisteita." Drasera sanoi, ja rapsutti tassullaan harjastaan, (etujalallaan) joka oli äärimmäisen hankala asento nartulle, mutta jos tämä rapsuttaisi takajalallaan, saattaisi narttu kellahtaa kyljelleen hankeen, ja sitten olisi tosi hauskaa.
Lumisade hiljeni, ja hiljalleen valkoiset lumitupot muuttuivat yksittäisiksi lumihiutaleiksi, ja sitämukaa sitten vähenivät kokonaan.
Taivaan harmaa matto rakoili ja paljasti takaansa tummenevan sinisen taivaan, jolla näkyi kuunsirppi selvänä, ja muutama tähti tuikki lohduttomana taivaalla.
Pian tulisi pimeä, ja hanki hohtelisi kuun kauniissa kajossa, langettaen kaikelle pitkät ja kylmät varjot, nukuttaen metsien linnut uneen.
Mutta Draseraa ei edes väsyttänyt, olihan narttu lähes yöeläimeksi muuttunut.
"Väsyttääkö?" Drasera kysyi pirteästi, ja nousi seisomaan, ja käveli Nairein vierelle, ja siitä sitten uroksen ympäri. Draseraa kiinnosti uroksen lyhyt häntä hangessa -lyhyin häntä minkä narttu oli nähnyt. Mielessään Drassu vertasi sitä omaan häntäänsä, ja totesi, että voisi kyllä mieluusti antaa muutaman sentin hännästään urokselle.
Drasera oli kiertänyt uroksen muutaman kerran, jättäen valkoiseen hankeen vanan jälkiä.
"Hn?" Kysyvä ynähdys ilman kysymystä.

[salmy]

Draseran Nairein ympärikävely oli uroksesta hieman outoa, kuin toinen tutkiskelisi ostettavaa esinettä, kuten vaikka huonekalua, tutkien oliko siinä virheitä, joista voisi saada alennusta tai valittamisen aihetta. Sekin sai Nairein hämilleen.
Nairei alkoi uskoa että narttu voisi olla mielenkiintoinen ystävä, ja jaksaisi varmana nähdä vaivaa idean toteutumiseksi, mutta ei pakolla kumminkaan. Siitä voisi tulla mukavaa, siis siitä että olisi ystävä, jonka seuraan voisi välillä mennä pitämään hauskaa tai juttelemaan mieltä painavista asioista.
Pimeys alkoi vallata hiljalleen maisemaa, ei toki hetkessä, mutta valloitus oli jatkunut jo jonkinaikaa. Lumihiutaleet piirtyivät tummaa taivasta vasten yhä valkoisempina, valaisevimpina. Evie alkoi näyttää mustalta varjolta, ajatus hymyilytti.
"Ei minua väsytä. Nukun silloin kun väsyttää, en silloin kun pitäisi, vaikka ne ovat melkein sama asia. En oikeastaan yleensä pane merkille pimeän tuloa."
Mitä. Minä. Sanoin? uros ajatteli. Evie oli saanut suden kertomaan itsestään lähes avoimesti. Järkytystä. Ihmetystä. Ja yllättyneisyyttä. Nairei ei ollut kuvitelmissaankaan uskonut, että itsestään kertominen olisi noinkin helppoa. Se oli pitänyt asiaa melkeinpä nolon salaisuuden paljastamisena, että toinen voisi sitten muistutella, ärsyttää asiasta vielä kauankin aikaa, jos meni väärälle henkilölle asioitaan paljastelemaan.
Eikä tässäkään lauseessa ollut yhtään ivaa.

[Sirpale]

Drasera hymähti uroksen vastaukselle pehmeästi ja nuolaisi tummaa suupieltään pikaisesti.
"Itse en pahemmin nuku. Ei kuulu tapoihini." Drasera sanoi, ja pysähtyi seisomaan uroksen eteen, ja ensimmäisen kerran rannalla olemisen aikana narttu katsoi toista suoraan silmiin. Uroksen oransseissa silmissä on tummempia ja vaaleampia kohtia, ja niitä tuijottamalla voisi saada vaikka mitä salaisuuksia toisesta selville. Mutta ne eivät Draseralle kuuluneet, joten Drasera siirsi katseensa uroksen silmien alla oleviin tummiin kuvoihin. Näytti, kuin viirut olisivat olleet sateessa, kuin ne sulaisivat pois uroksen kasvoilta, tai kuin uros olisi katsonut.
Drassu heilutteli tuuheaa häntäänsä, pöllytellen takanaan pehemeää ja kimaltavaa lunta edestakaisin, saaden häntään pehmeän ja kovettuvan kuorrutteen.
Draseraa tylsistytti vain seisoa rannalla, ja hetken uhmakkaasta mielijohteesta narttu teki yhdeksänkymmenen asteen käännöksen, ja pinkaisi juoksuun, jättäen lunta ilmaan taakseen. Drasera hymyili kun tämän harjas taipui taaksepäin juostessa, kun turkki suoreni ja narttu sai muutenkin virtaviivaisemman muodon. Nartun pitkät ja kapeat jalat upposivat meren jään hankeen, ja narttu ohitti pelkonsa silmien räpäytyksellä, mutta sydämen paniikinomaista, nopeaa sykettä narttu ei saanut vaikenemaan.
Nyt oli aika voittaa meri. Ainakin vähäksi aikaa.
Drasera vilkaisi taaksepäin, katsoakseen näkyikö Naireita, mutta harjas livahti ärsyttävästio näkökentän eteen niin, ettei narttu nähnyt mitään, ja luovuttaen tämä siirsi katseensa taas eteenpäin, kohden valkoista merta edessään, kohden pakenevia harmaita pilviä kaukaisuudessa.

Drasera kaipasi kotia.

[salmy]

Nairei käänsi niskaansa merelle päin. jotta voisi seurata Evien sekoilua. Mutta hän joutui kääntämään niskaansa liikaa, niin että sattuisi jos pitäisi kauaa kaulan tuossa asennossa, niinmpä hän nousi hitaasti, venytellen samassa kylmästä kohmeisia jäseniään, ja päästessään pystyyn, hän jälleen heiluttei ruumistaan ravistaen siihen takertuneet vaaleat hiutaleet pois ja sitten kääntyi nopeasti, oikeastaan pikemminkin loikkasi, meren suuntaan. ja hymyili.
Evie juoksi merelle päin, ja muistutti juossessaan enemmänkin jotain sulavaliikkeisempää olentoa kuin sutta, enemminkin joltain liskolta(jolla oli pitkät jalat) tai lohikäärmeeltä. Pitkä harjas liehui tuulessa ja hoikat jalat ottivat sulavaliikkeisesti uusia ja uusia askelia, hännän hyväillessä tuulta.
Ensimmäistä kertaa Nairei huomasi että Evie oli kaunis hoikalla, sulavalla tavalla.
Naireikin halusi juosta, juosta kilpaa jäällä kera Evien ja luultavasti monien kaatumisten, mutta kumminkin halusi pitää hauskaa, olla kerrankin välittämättä siitä ettei itsestään saanut näyttää tai kertoa mitään.
Tyhmä, todellakin tyhmä idea. Ei yhtään järkeä, ja uros katuisi sitä.
Mutta mitä sille enää voi, kun jalat jo kyyditsivät urosta jäälle päin? Tällä kertaa into voitti järjen.
Nairei joutui loikkimaan paksussa hangessa joka edelsi jäätä, mutta hän oli nopea. Korvat luimussa, turkki tuulella myöntämielisenä hän juoksi, saavutti koko ajan kovempaa vaihtia. Hän oli nopea, ja solakka ruumiinrakenne edesautti asiaa.
Ja Nairei nauroi, päästi yhden naurahduksen.

[Sirpale]

Draseran hengitys nousi ilmaan hopeisina pyörteinä, nartun silmät katsoivat innoissaan eteenpäin, adrealiini valtasi nartun ruumiin, voiton huuma humisi tämän päässä.
Jää ei halkeillut.
Oli hiljaista, lukuunottamatta kahden suden hengitystä ja ääntä.
Drasera kuunteli lumen narinaa tassujen alla, tuntien omaksi ärsytykseensä kuinka lumi paakkuuntui tämän jalkojen pitkiin karvatupsuihin, ja nartun oli hankalampi nostaa jalkoja kevyesti ilmaan, ja muutenkin narutn kunto ei ollut parhaasta päästä, joten tämä kellahtikin hankeen raskaasti huohottaen.
Ilma oli kylmää, ja nopea hengitys sattui keuhkoihin, kun ilma oli niin kylmää.
Drasera koetti tasata hengitystään, mutta yritys epäonnistui kerran tai pari, ja narttu luovutti, ja odotteli normaaliisti henkensä tasoittumista.
Nartun kyljet kohoilivat rajusti, tämän kuitenkin katsoessa kurvailevaa urosta.
Narttu oli kateellinen toisen hyvästä kunnosta, siitä että toisen askeleet pysyivät kevyinä ja pehmeinä ohutta hankikerrosta vasten.

Drasera hymyili, ja sulki silmänsä, ja kuunteli jäätä.
Drasera tunsi Nairein askeleet jäätä vasten. Kokemus sai Draseran silmät napsahtamaan auki, ja narttu nousi vauhdilla seisomaan, katsoen jäätä epäilevästi. Narttu oli varma, että henki huojasi kantajaansa, ja pahasti, huonolla pilalla.
"Nairei, mitä mieltä olet jäästä?" Drasera kysyi, ja hölkkäsi uroksen luokse.

[salmy]

Nairei varoi ottamasta liian liukuvia askelia, koska tiesi sen ainoan kerran, jolloin oli ollut jäällä, tuomasta kokemuksesta että liukuva askel oli polku liukastumiseen. Asiat muisti helpolla, kun ei ollut muuta muisteltavaa.
Tästä huolimatta paksu lumikerros kyllä hidasti vauhtia kolmanneksella, ja Niareilla ei ollut kokemusta näin paksusta hangesta, harvinaisen hankeva talvi kuin olikin. Mutta asia ei juuri haitannut, sillä vauhdinhurmaa lisäsi kasvoja paiskova raju tuuli, joka koveni sitä mukaa kun rannasta erkani.
Tuuli oli toki siirrellyt kevyttä puuterilunta, joten hanki oli joistakin kohdista paksumpi ja vastaavasti sitten jotkin alueet olivat saaneet osakseen kevyemman, ohuemman alueen. Jossain kaukana nairei näki sumeasti kohdan, joka oli sinertävämpi, tummempi. Siinä ei ilmeisesti juurikaan ollut lunta.

nairei tassutteli vauhtiaan hidastaen Evien luokse, ja hymyili nartulle. uroksen leikkisä puoli oli saanut vallan. Tämä voisi johtaa hankaluuksiin, mutta ne se käsittelisi myöhemmin.
"Jää on kylmää, liukastuttavaa ja oiva paikka pienelle kilvalle?" lause oli oikeastaan toteamuslause, mutta loppua kohden äänensävy muuttui kysyväksi, joten toinen saisi päättää toteutuisiko idea. Se järkevä osa Naireista halusi Evien kieltäytyvän, mutta se osio tuntui pienenvän, tai vaimentavan tahtoaan.

[Sirpale]

Drasera kallisti päätään uroksen vastaukselle. Vai kisailuako?
Drasera oli odottanut toiselta kovia sanoja, joiden mukaan jää tappaa ja sitärataa. Sisältä Drasera tunti helpotusta, kun toinen ei jäätä vihannut, ja nartun ajatuksenjuoksun mukaan uros ei vihannut narttuakaan.
Drassu katsoi jäätä, ja sen lumikerrosta. Narttu aisti jään heikot kohdat, ja onnekseen huomasi niiden olevan vain kauempana ulapalla, ei ollenkaan rannan tuntumassa. Ajatuksissaan narttu oli jo hyväksynyt idean kisasta, mutta.. Silti.

"Hn, selvä se sitten on. Kumpi ensin rannan kallioilla, voittaa kisan. Ja luonnollisesti, koska olen narttu, saan varaslähdön!" Drasera sanoi irvistäen, ja otti kuin ottikin uroksesta varaslähdon.
Ei kestänyt kocin kauaa, kunnes nartun hengitys oli jo raskasta, ja kunto alkoi pettää. Kalliolle oli vielä matkaa, ja narttu tuskin voittaisi kisaa ollenkaan.
Ellei sitten huijaisi.
Draserahan voisi tehdä nairen tassujen alla olevasta jäästä erittäin liukasta, tai sitten möykkyistä. Mutta vielä ei narttu ainakaan alkaisi kiusaamaan urosta niin kovasti. Ehkäpä muutaman minuutin päästä vasta.
Drasera alkoi nauramaan ilman syytä, pitkästä aikaa tämän sisältä kumpusi iloinen nauru, ilman valheen häivääkään.

[salmy]

Evien juostessa Nairein ohi välittömästi sanansa sanottuaan Nairei teki päätöksen mielessää. Hän yrittäisi olla ystävällinen nartulle, välttää ivoja. Harvinaista kyllä ivoja ei nyt vähään aikaan ollut tullutkaan, mutta se ei ollut uroksen oikean luonteen mukaista käytöstä.
Mutta. Siinäkin oli kaksi haittapuolta.
Ensinnäkin, se ei olisi suden oikea luonne, evie ystävystyisi toisen henkilön kanssa, harhakuvan, jonka nassukka loisi itsensä päälle. Se ei tietäisi hyvää. ja toiseksi...
Toinen haittapuoli oli unohtunut. Höh.
Nairei käänsi siron runkonsa evien juoksua kohden ja antoi pitkien, hoikkien tassujensa viedä mukanaan, yhä muistaen jäätä kohden muistettavat pikkuasiat, jotka piti muistaa välttääkseen liukastumisen. Tuuli piiskasi jälleen kovaa kasvoja vasten, ja turkki painautui tiheämmin kiinni hänen kalloonsa.
Kuten ei missään muussakaan, siinä ei ollut järkeä että nairei juoksi suu lähes auki, hymy kasvoillaan tuulesta nauttien, kieli sivusta roikkuen. Hän näytti luultavasti enemmän kuolaavalta koiralta sillä hetkellä, mutta ei antanut sen vaikuttaa. Ulkonäkö ei pokeria lukuunottamatta ollut urokselle koskaan tärkeä. Miksi olisi?
Nairei alkoi saavuttaa Draseraa, jonka hoikat askeleet alkoivat pienesti kömpelöntyä,(?) hiukan vain, sen näki juuri ja juuri.
ja silloin, kun Nairei oli päättänyt ottaa naarassuden kiinni ja mennä tämän ohikin, tämä juoksunhuumassaan unohti ne varovat askeleet ja huips vaan, askel luisui liikaa, vetäen vauhdin hurmasta nauttivan nairein jäähän, mutta onneksi iskua pehmensi lumi, ainakin jonkin verran.
Kylmää, kylmää lunta. hyyyyh.
nairei makasi siinä lumessa, ei nähnyt mitään muuta kuin lumihautansa valkean reunan, ei kuullut kuin tuulen hyytävän huminan korvissaan ja ei tuntenut muuta kuin lujaa tykyttävän sydämensä lyönnit, kylmän lepopaikkansa viileän pinnan ja tuulensta vielä heiluvat turkkinsa karvat. Ja pulssinsa.

[Sirpale]

Draseran hengitys vinkui pakkasessa, ja tämä halusi päättää kisan nopeasti, ettie tarvitsisi kärsiä kylmästä ilmasta keuhkoissa. Vaikkei narttu sitä tuntenut, se sattui silti.
Draseran askeleet olivat vaipuneet juoksusta suhteellisen nopeaksi hölkäksi, ja nartun jalat tekivät valkoiseen ja pehemeään hankeen laahustavia jälkiä.
Drassusta ei ollut kuntoilijaksi, eikä varmaan koskaan tulisi olemaankaan, ainakaan nykyisellä elämäntyylillä. Nartun silmät etsivät Naireita, oliko toinen muka juossut niin pitkälle ettei nartun silmät enää nähneet tätä? Hangessa ainakin oli jäljet, jotka johtivat maalin suuntaan.
Narttu rutisti kulmiaan ja katsoi miettien jälkiä, ja sitten eteensä. Niin, mihin uros oli kadonnut? Ihan hyvinhän Drasera näki puut rannassa, eli näöstä se ei ainakaan olisi kiinni. Ja kuun kelmeä valo valaisi hangen niin, että valkoinen hanki hohti kelmeän valon -huonosta valostakaan ei ollut kysymys. Draseran kohoilevat tummanharmaat kyljet olivat jo rauhoittuneet, ja narttu alkoi askeltaa kevyemmin askelin seuraten sivusilmällä uroksen hajanaisia jälkiä, joisa ainakin näki että tämä oli juossut.
Pian tuli kohta, jossa hanki oli pöllyyntynyt, ja lumen seasta pilkisti jotain tummaa. Drasera ohitti läntin olettaen sen olevan merestä pilkistävä kari tai jokin pieni saareke. Mitäpä sellainen narttua liikutti.
Drasera katseli hankea, joka kimalsi eri tavalla jokaisella askeleella.
Nartun hailakansiniset silmät harhailivat ympäri ämpäri merta ja sen tasaista maisemaa, kunnes narttu tajusi, ettei Nairein jälkiä näkynyt missään. Se sai vaaleanharmaat korvat luimuun, ja kulmat kurttuun.
Narttu oli ainakin kokoajan kävellyt kohden maalia, joten vikaan tämä ei ollut kävellyt.
"Nairei?" Drasera miltei kuiskasi pakkasilmaan, kuin peläten että joku muu saattaisi tulla. Nartun omiin korviin tämän ääni oli kuulostanut käheältä, mutta ainahan sitä saattoi kuvitella. Hitaasti vaaleanharmaat korvat suoristuivat, ja alkoivat kuunnella maiseman viestejä. Mitään läähätystä ei läheisyydestä kuulunut, saatika huutelua.

Uros oli varmasti lähtenyt, ja Draseran silmät siristyivät tämän tunteman ärsyynnyksen vuoksi. No voikun kiva.
Drasera syytti itseään siitä, kuinka oli edes saattanut olettaa että joku muu kuin Evie olisi mukava.
Harhaluuloja harhaisessa mielessä.

[salmy]

Nairei tunsi halua jäädä paikoilleen, unohtaa hetkeksi koko maailman ja jäädä lojumaan täysin ajatustensa ja aistejensa varaan. Leikkiä ajatuksella, ettei mitään muuta olisikaan kuin hänen mielensä, omassa yksinäisyydessään. Tunteen saattoi laskea myös laiskuudeksi, haluuttomuudeksi nousta pystyyn, hymyillä ja jatkaa juoksua.
Muuten koko uros oli lähes liikkumaton, vättämättömiä elinkeinoja kuten hengittämistä, ja näin myös kyljen kohoilua. Nopealta silmäykseltä sitä olisi voinut luulla kuolleeksi, mutta pidempikestoisempi silmäys olisi äkännyt hengittämisen.
Ja sitten järki olisi väittänyt vastaan, ettei mitään syytä kupsahtamiseen olisi, toinen kun ei ollut luurangonlaiha sirosta ruumistaan huolimatta, ja haavatkin loistivat poissaolollaan.

Mutta Nairei kuunteli, mustapäiset korvat olivat sivulla valppaina, mutta liikkumattomina. Jää tärisi pienesti, lähestyvät tassut jumähtelivät jäätä peittävään lumikerrokseen. Varmasti Evie, ketään muuta ei ollut uros jäällä nähnyt, ainakaan tummaa.
Mutta oliko se varmasti Evie? Sillä askelet kyllä lähenivät, mutta menivät ohi piankin. Evie olisi varmaan tullut nauramaan Nairein kaatumiselle, tai ainakin jos narttu olisi tullut tänne Nairein luoksi, se olisi varmasti jäänyt paikoilleen jonnekkin suden lähettyville odottaakseen sen nousua, mutta nämä tassut menivät ohi. Outoa.
Nairei kohotti silmäluomea, mutta pyöräytti sitten oransseja silmiään, kun tajusi että eihän hän nähnyt muuta kuin saman puuterivalkoisen seinän edessään, joka hohkasi kylmyyttä.
"Nairei?" Evien ääni kuiskasi. Suurinpiirtein arvioiden pienen matkan päästä Naireista. Nartun äänensävystä ei pystynyt päätellä mitään, sen verran hiljainen ja utuinen ääni oli ollut.
Nairei oikaisi käpälänsä, kurotti kaulaansa ja etsiskeli katseellaan Evietä. narttu löytyi helposti, tumma kun oli. Hänen pitkä harjaksensa hulmusi tuulessa yhdessä hännän kanssa.
Mutta Evie oli tulosuunnassa, siis peruuttanut jonkin matkaa. Eikö hän ollut huomannut sutta?
Nairei nousi lepopaikastaan verkkaisesti, hyvästellen lopullisesti toiveet siihen maatumisesta. Päästessään pystyyn hän jälleen ravisteli itseään saadakseen lumet turkistaan.
Hiljaa hän käveli hangessa kohti Evitä. Kinokset olivat tässä kohtaa korkeat, ja Nairei joutui ottamaan korkeampia askelia, ja lumi tuntui mahassa ja alarinnassa. Hänen taakseen lumeen jäi jäljet, jotka pilasi hangen pinnassa loistavat laahaamisjäljet. Hanki olisi ollut kauniimpi ilman niitä.
"Evie..?" nairei kysyi kuuluvalla äänellä, hieman ihmetystä äänessäään, pysähtyen samalla paikalleen, ja kallisti itsensä hieman vasemmalle.

//KÖKKÖ//

[Sirpale]

Draseran pää nytkähti lumen rapinan suuntaan, tämä korvat sojottivat suorina kohden taivasta. Nartun siniset silmät tarkkailivat maisemaa, kunnes kari lähti liikkelle. Se kohosi. Ja lumet ravisivat pois karin päältä, Draseran huomatessa että kyseessä oli Nairei -oliko uroksella jokin fetissi hautautua lumeen?
Draseran kulmat olivat kurtussa, ja häntä lepäsi vasten maata. Draseraa ärsytti nyt ja suuresti. Miksi ihmeessä uros oli piiloutunut? ja miksei Drasera ollut huomannut, tai edes aistinut Naireita hangessa? Narttu vilkaisi jälkiään, jotka pilasivat hangen valkoisen ja utuisen koskemattomuuden. Drasera lipaisi huuliaan, ja samalla tämä sai taasen huomata että puuttuva hammas oli joskus edukseen, eipä ollut tiellä kun nuoli huulia. Mutta sen vuoksi Draseran oli hankalampi pitää varmaa otetta saaliistaan, ja se varmaan olikin syy miksi Drasera piti helposti tapettavista kaneista. Ja ne maistuivat hyvälle.
Narttu kohotti katseensa jäljistään Naireihin kun uros oli sanonut nartun nimen. Tai siis Evien nimen. Toinen oli kuulostanut jotenkin hämmästyneeltä.
Noniin, mitä Drasera oli nyt tehnyt? Ajatus sai nartun ilmeen entistä häiriintyneemmäksi, tämän tutkaillessa hieman lumisempaa urosta.
"Mikä fetissi sinulla on hautautua lumeen?" Drasera kysyi ärsyyntyneenä, ja sen varmasti kuuli tämän äänestä.
Narttu ei ollut koskaan pitänyt siitä, että tätä onnistuttiin huijaamaan, vaikkapa vahingossa, piiloutumalla tai jollain muulla tavalla.
Drasera tunnusteli jäätä mielellään, ja huomasi että jos nämä juoksisivat pitemmälle, ehkäpä noin sata metriä, tulisi vastaan suuri, heikkojäinen alue. Lunta oli siinä ohuesti, mutta se näytti ihan turvalliselta, kun Drasera sitä tarkasteli turvallisesti kauempaa.
Narttu huokaisi, ja laski päänsä kävellen samalla kohden Naireita.
"Tule, edessäpäin on heikkoa jäätä." Narttu mutisi kun käveli Nairein ohitse kohden rantaa, kauemmas heikosta jäästä ja koko merestä.
Draseraa pelotti olla niin normaali urokselle, ja narttu ihmettelikin miksei ollut vielä ärähtänyt tai edes koettanut purra urokselta päätä poikki. Drasera vilkaisi Naireita syrjäsilmällä, ja tuhahti sitten itsekseen. Ehkei uros ollut sen arvoinen.
Ehkä.

//kökkeli >: