Drasera

[Sirpale]

Nimi: Drasera
Kutsutaan Drasseksi
Rodultaan otus on susi
Ikä: 5
Suhteet:
Äityli- Drasera rakastaa kyseistä hukkaa paljon
Evie – ettenkö sanoisi että Draseran ainoa ystävä
Nairei - Drasera ei oikein vielä tiedä mitä ajattelisi tästä sudesta
Randomeita hukkia narttu onkin tavannut, muttei ole oikein kiinnitänyt näihin huomiota.

Sukupuoli: narttu
Suuntautuminen: Hetero
Lauma: -
Henki
Jäähenki, joka antaa nartulle kyvyn hallita jäätä, kestää kylmää ja tietää jäästä miltei kaiken. Drasera sai henkensä miltei hukkuessaan jäiseen mereen. ks.menneisyys







Ulkonäkö:


ANTEEKSI IIIISO KUVA >:






Draseran rintakehä on leveä, ja tämän keuhkot suurehkot. Siitä saattaa johtua illuusio langanlaihasta hukasta, joka on miltei anoreksian partaalla. Jollei Drassun turkki olisi niin tuuheaa ja paksua, tämän luut paistaisivat kuin naantalin aurinko.
Nartun häntä on miltei yhtä pitkä kuin susi itse –karvan vuoksi. Hännässä oleva karva on tuuheita ja pisintä koko hukassa, ja aika ilmavaa ja lämmittävää. Tosin märkänä häntä on luikku tikku joka kerää itseensä kaiken roskan mitä vain voi häntään tarttua.
Draseran korvat ovat kapeat ja terävän kolmion malliset. Korvat ovat sisä- ja ulkopuolelta vaaleanharmaat, kuten nartun vatsa, naaman merkinnät ja hännän alaosa ja takajalkojen sisustatkin ovat harmaita. Vasemmassa takajalassa on vaaleanharmaita laikkuja myöskin.
Draseran jalat ovat turkin osalta ohutta, ja se saa ne näyttämään kapeilta ja ehkäpä jonkun mielestä lihaksikkailta kun ne pienet lihakset joita nartulla on paistavat turkin lävitse.Tosin hukan ”nilkkojen” kohdalla on mukavat karvatupsut jotka keräävät talvella itseensä lumipaakkuja, joiden vuoksi Draseran kävely joskus näyttää naurettavalta loikkimiselta.
Turkki kaulassa on sileää ja tuuheaa, ja jos hukka vetäisi päätään kohden olkapäitä, tämä voisi muistuttaa rakennevammaista leijonaa.
Kuono on kapea ja keskipitkä. Hampaat ovat tällä vitivalkoiset, johtuen varmaan tämän suurehkosta syömättömyydestä ja pienestä pakkomielteestä, tosin oikeanpuoleinen alaleuan raateluhammas uupuu, se ei koskaan kasvanut.
Draseran silmät ovat kylmän siniset, ja ne heijastavat hyvin harvoin valoa eloisasti –siksi narttu osaakin esittää hyvin kuollutta. Mutta hengityksen pidättäminen on vielä Draseralla pimennossa.
Draseralla on harjas, jonka karvat muistuttavat hevosen jouhia –jäykkiä, paksuja ja kovia. Tämä harjas on musta-valko-vaaleanharmaa, ja raidat sekoittuvat toisiinsa eikä harjaksessa ole mitään säännöllistä kuviointia.
Drasera on muuten tummanharmaa, jos vaaleanharmaita, ja selän valkoisia kohtia reunostavaa mustaa ei oteta lukuun.
Nartulla on kyllä kynnet, mutta ne ovat kapeat, sirppimäiset ja todella hauraat, ja niillä ei saa aikaan mitään vahinkoa. Paitsi ehkä karvojen taittumista.





.





Luonne:
Drassu ei ole arka, vaan vaaroja kaihtelematon jääräpää ja tämän elämäntehtävänä on todistaa muille miten väärässä nämä ovat jossain asiassa. Drassu on tosin sulkeutunut omista asioistaan, eikä kovin mieluusti kertoile toiselle tarinoita menneisyydestään, tai ajatuksistaan.
Jos onnistut ärsyttämään Draseraa on vastauksena suuri sankollinen ivaa ja kettuilua ja valehtelua maasta mereen. Ja jos onnistut samalla pääsemään nartun ”mustalle” listalle, sieltä ei ole pois kipuamista.
Drassu ei osaa pidättää hengitystään, eikä siis sitäkautta osaa sukeltaa, ja pelkää uimista koska se yleensä johtaa sukeltamiseen.
Drasera valhtelee helpolla, jos se suojelee narttua jotenkin, ja välttää totuuden sanomista jos se sattuu henkisesti , ja tämä onkin kehittänyt erttäin loistavan tavan valehtelussa, ja on harvinaisempaa kuulla nartun suusta paljon totuuksia kuin paljon valheita. Drasera ei pidä kovin paljoa muista, ihmeellisiä seuranpuuskia lukuunottamatta, Drasera juttelee ja hymyilee tyhmästi itsekseen, mieluusti syvällä pimeässä luolassa taikka metsässä.
Kuitenkaan Drassu ei ole ”pehmo” ja osaa tämä huitoa puukalikalla kalloon jos tarpeeksi ottaa päähän, tai on muuten vain vaarassa. Tosin tarpeeksi pelottavissa tilanteissa Drassu yleensä a) tuuppaa ”pyörtymään”, b) tai sitten vain susi jähmettyy paikoilleen silmät lautasina. Mutta Drasera koettaa esittää rohkeaa loppuun asti, vaikkei se pitäisi paikkaansa, ja susihukka haluaa antaa muille itsestään rohkean kuvan. Mikään paha Drasera ei ole, tämä vain pelkää joutuvansa satutetuksi enemmän kuin mitään, ja siksi päästääkin muita vastahakoisesti lähelleen. Itsensä nolaamista Drasera ei ollenkaan pane pahakseen, sehän kasvattaa luonnetta.
Drassu ei pahemmin pidä muista, mutta viihtyy loistavasti kasvien kanssa ja tällä onkin tapana jutella niille vaikkeivat ne vastaa vaan jököttävät omalla paikallaan. Itsekseenpuhelukin on susihukalle hyvin yleinen ajanviete. Omalla tavallaan Drasera on erakko joka rakastaa metsiä, kasveja ja laulamista. Drasera yleensä ajattelee ennen sanomistaan, mutta jos tämä on hermostunut tämän suusta karkaa enemmän sammakoita kuin helmiä.
Narttu on kehittänyt itselleen osittaisen pakkomielteen Onkalosusista ja näiden luikusta ulkomuodosta –josta johtuneekin nartun pakonomainen laihdutusvimma. Jollain henkisellä tasolla Drasera haaveilee pääsystä kyseiseen maanalaiseen laumaan, mutta ei kuitenkaan uskaltaisi siihen ryhtyä vaikka tilaisuus tulisi, ellei kyse olisi elämästä ja kuolemasta.
Drassu pitää yllää ”maskia” eikä näytä tunteitaan ellei sitten tilanne sitä oikeasti vaadi, eikä tilanne usein niin tee. Useimmiten tämän suusta kuulee ” Oho ” sanan, jonka tarkoitus vaihtelee ivasta suruun.





Menneisyys:
Draseran ollessa nuori, tämä oli perheensä ainoa lapsi ja sai täten kaiken huomion äidiltään mitä halusi –isää ei perheessä ollutkaan. Omalla tavallaan Draserasta tuli hemmoteltu lapsi, jolla oli aina puhdas turkki ja pää täynnä mitä omituisempia ideoita, kuvia joista nuori susi ei osannut kertoa muille, vajoten hiljalleen omaan maailmaansa ja hiljalleen lopetti kommunikoimisen kokonaan laumalaisten kanssa. Silti narttu joutui saalistamaan ruokaa, vahtimaan muiden penikoita ja elämään ankaraa elämää talvisin. Kolmantena talvenaan Drasera kypsyi elämään tylsää elämää laumassa –tämän mielen loihtimat synkät kuvatkaan eivät enään pitäneet narttua viihdyitettynä, joten narttu lähti. Oli tähtikirkas yö, hanki hohti harmaansinisenä kun kuu loisti hauraan pilven lävitse. Draseran hengitys hohti valkoisena, ja kaikki tuntui hyvältä, päätös tuntui hyvältä, olo oli loistava ja kukaan ei voisi valittaa miltei täysi-ikäisen nuoren nartun päätöksestä.
Ensimmäisen vapauden yönsä narttu juoksi, pakkanen kipristeli korvia ja lumi paakkuuntui turkkiin, saaden pian nartun kevyen askeleen muuttumaan hieman laahaavaksi, aiheuttaen sen, että narttu keskittyi enemmän kävelemiseen kuin katsomiseen minne käveli. Muutaman tunnin kävelemisen jälkeen, lumi ohentui, ja käveleminen helpottui huomattavasti, saaden Draseran pään napsahtamaan suoraan, ja siten narttu katsoi missä oli. Keskellä ei mitään. Tai oikeastaan, tämä seisoi keskellä meren jäätä, takanaan laahaavat jäljet ja siluetti metsästä, joka näytti enemmänkin pieneltä ruohikolta. Drasera tuhahti, ja vavahti vahvan tuulenpuuskan pyyhkäistessä nartun ohitse. Tuulenpuuska pöllytti lunta, ja peitti nartun jäljet, ja näytti siltä kuin Drasera olisi vain ollut aina tuossa, seisomassa keskellä meren jäätä.
Narttu lähti hölkkäämään eteenpäin, jäällä kun oli paha nukkua, kunnes huomaamattaan susi oli vajonnut uneen ja nukahti hankeen, tuulen ja lumen armoille vain häntä suojanaan tuulelta.
Drassu heräsi säpsähtäen räsähtävään ääneen, ja hukka nousi nopeasti mutta pöllämistyneenä seisomaan –aurinko paistoi ja muutenkin kaikki näytti pirteämmältä. raksahdus toistui, ja nyt tuo kumahtava ääni kuului suden takaa, ja tämä kääntyi katsomaan kuinka jäähän aukeni suurehko railo, joka teki mutkikasta matkaansa kohden narttua.
Draseran sydän pomppasi kurkkuun, ja narttu lähti juoksemaan. Tosin railo seurasi, ja jää naksui muutenkin nartun ympärillä uhkaavasti, ja lisää railoja ilmestyi nartun eteen, sivulle. Meren jää oli sulamassa, ja Drasera juoksi niin kovaa kuin pystyi edessään näkyvälle saarelle -jota ei mantereelta nähnytkään. Rannan tuntumassa, olisiko ollut muutama sata metriä, kun Drasera hulahti jäiseen mereen jään pettäessä tämän askelten alta. Narttu ei ehtinyt vetäistä henkeä ennen kuin tumma vesi otti tämän syleilyynsä, kietoi suden kylmään tuuditteluunsa.
Jokin vaisto sai Draseran potkimaan vettä paniikissa, ja tämän pää pääsi pinnalle, mutta tämän koettaessa veetää happea keuhkoihinsa, suussa oleva vesi soljahti ilman sijasta keuhkoihin, saaden suden yskimään ja kakomaan vedessä, ja lopulta jäälautta sai Draseran vajoamaan jälleen veden alle.
Seuraavan kerran Drasera heräsi rannalta yskien vettä keuhkoistaan, hengitys vinkuen epätoivoisesti. Nartun turkki oli märkä, ja koko hukka näytti muutenkin kuin uitetulta koiralta. Hämärästi narttu tajusi, että joku oli vialla –tuntui kuin joku tökkisi tämän mieltä. Hetken tuijoteltuaan sulavaa mertä, kuunneltuaan jäiden räsähdyksiä, narttu ymmärsi miltei vaistonvaraisesti. Tähän oli kiinnittynyt henki, joka halusi Draseran jakavan tunteensa tämän kanssa. Hukka oli kuullut tarinoita, ja hiljaisesti myöntyi hengen tarjoukseen, ja tuosta hetkestä lähtien Drasera aisti kaiken jään ympärillään, missä jäätä oli, miten jää muodostui. Henki oli kiinnostunut Draserasta tämän ollessa jään armoilla, juostessa sitä pitkin karkuun merta.
Ihmeekseen narttu ei enää tuntenut kylmääkään.
Vaivalloisesti tämä nousi ja lähti tutkimaan saarta, löytäen sieltä riistaa ja muuta mukavaa syötävää, tavaten joskus muitakin susia ja kuunnellen näiden tarinoita vain silkasta uteliaisuudesta. Muiden seuraa ei Drasera kaivannut.
Hiljalleen, vuoden aikana Draseran käsitys saaresta kasvoi, ja tämän tietoon tuli tarinat sen laumoista ja erityisesti Onkalosudet kiehtoivat narttua, lumosivat tämän mielen ja palauttivat tämän mieleen nartun lapsuuden kuvat. Innostuksenpuuskassaan Drasera alkoi harjoittaan kykyään jään kanssa, ja oppi itsekseen siitä kaikkea mukavaa, ja joskus jäädytteli paikkoja lähellään vain siksi koska jää näytti kauniilta. Mitä enemmän narttu käytti henkensä kykyä, sitä helpommaksi sen käyttö tuli ja pian Drasera ei edes huomannut milloin tämä käytti kykyään –sen käyttö oli nartulle kuin ilman hengittäminen muille.
Kunnes narttu törmäsi ensimmäiseen Onkalosuteen. Oli kuunpimennys, ja oli tavallista pimeämpää ja Drassu istui yksinään aukealla kyttäämässä kuuta, kunnes pehmeä ääni tämän vierestä ihmetteli miksi kuu oli poissa. Drasera käänsi päänsä, ja näki vieressään hohtavan, luikunkaltaisen suden joka hymyili surumielisesti. Drasera ihastui toisen turkin hohteeseen kovin, ja ilmaisi ettei tiedä asiasta mitään. Yhdessä nuo kaksi miettivät asiaa, ja juttelivat eivätkä huomanneet kuun tulemista takaisin.
Onkalosusi kertoi nimensä olevan Evie, ja tämä myös sanoi ilman häpeän häivää olevansa luvatta poissa onkaloista. Auringon noustessa Evie sävähti ja vinkaisi, sanoen että tämän piti mennä, ja onkalosusi lähti juoksemaan kohden metsää. Drasera lähti perään, peläten että lumoava otus katoaisi, ja niin se katosikin onkaloon massa.
Epätoivoisesti Drasera huusi onkaloon, että odottaisi yötä ja uutta juttelukertaa. Ensiyönäkin Evie tuli, ja nartut juttelivat taas onnellisena, kertoivat omista elämistään ja maailmoistaan ja tavoistaan. Tahtomattaankin Drasera tunsi kaipuuta Evien maailmaan, mutta Evie kielsi ehdottomasti ettei Drasera koskaan lähtisi seuraamaan tätä. Ei koskaan.
Koska Drasera odotti niin innolla Evietä, tämä ohitti omat tarpeensa ruuassa ja levossa, saaden nartun laihtumaan, ja ajattelemaan miten julmia nuo sudet olivat olleet häätäessään onkalosudet maan alle.
Evie alkoi huolestua ystävästään, kuinka toinen laihtui ja alkoi omalla tavallaan muistuttaa Evien laumalaisia, ja tämä kertoi asiasta Draseralle. Drassu ihastui asiasta, ja oli mielissään siitä, että näytti onkalosudelta. Evie ei ollut.
Viimeisen kerran nämä kaksi tapasivat, kun Drasera tapansa mukaan kyttäsi onkalon suulla Evietä tulevaksi, kun tämän kuonoon lemahti laimean rautainen tuoksi. Nartun korviin tuli raskasta läähätystä, ja pian onkalon juurelle ilmestyi Evie –verta vuotavana ja surullisesti hymyilevänä.,Evie sanoi vaimeasti, miten lauman johtaja oli saanut nartun kiinni retkistään ja siitä, että tämä oli kertoillut lauman asioita ulkopuoliselle, ja kuolema oli rangaistus. Evie sanoi myös, että Draseran piti lähteä nopeasti, ettei vain johtaja löytäisi tätä, se olisi Draserankin loppu. Evie valahti maahan ja hengitti rohisten, kunnes tämän sielu jätti ruumiin ja tämä kuoli.
Drasera ulvoi tuskaansa, kipuunsa kuinka pahalta tuntui kun ystävä oli jättänyt nartun yksin. Nartun ainoa ystävä. Tuosta hetkestä kehittyi Draseran tapa valehdella.
Drassun ulvomisen keskeytti ääni onkalosta, saaden nartun kavahtamaan kauemmas. Onkalosta tuli tumma onkalosusi, jonka silmien katse osui Draseraan, ja narttu vannoi että tuo onkalosusi oli johtaja, joka hymyili Draseralle.
Narttu lähti karkuun, juoksi toiselle puolelle saarta ja piiloutui puun juurakkoon hengitys vinkuen, peläten. Peläten elämänsä puolesta. Peläten yksinäisyyttä. Peläten yksinäistä tunnetta.
Draseralla meni viikko selviytyä pienestä järkytyksestään, joka oli naksauttanut nartun luonteen vinksin vonksin. Tosin nyt narttu ihannoi Onkalosusia kaikkea enemmän, janoten näiden seuraa.






.....Erityistä.....
- Draseran nauru kuulostaa hieman hyeenan ääneltä
- Drasera ei osaa pidättää hengitystään
-Drasera ihannoi Onkalosusia
-Drasera on yksinpuhelija




JOSKUS
Kun narttu on ahdistavassa tilanteessa, tämä kuorruttaa itsensä jäällä, ja esittää että tämän sisällä asuu "demoni". Mitään demonia ei oikeasti ole olemassakaan, narttu vaan huijaa pysyäkseen elossa julmassa maailmassa.
Koko ulkonäkö perustuu nartun henkeen.