Riitasointu

[Jagashina]

[glow=red,2,300]Sanovat, että kärsimys kaunistaa...[/glow]

Kuva © Zowolf

►Nimi Riitasointu
►Kutsumanimi Riitasointu
►Sukupuoli narttu
►Ikä 5 vuotta
►Henkinen voima ei vielä mitään
►Lauma laumaton (vielä)

►Pelaaja Jagashina
►Pelipaikka Takakorpi II, Co-Operation

(ks. kuva)
67cm/35 kg
Rakenne
Riitasointu on rakenteeltaan vankka ja kestävä, toisin kuin nartut yleensä. Hänen kehonsa on kuin luotu taisteluita varten, sillä hän kestää koviakin iskuja kohtalaisen hyvin. Lisäksi narttu on hyvin nopea liikkeissään ja reaktioissaan. Hän on kestävyytensä, voimakkuutensa ja nopeutensa ansiosta kelpo taistelija. Narttu muistuttaa rakenteeltaan eniten belgianpaimenkoira groenendaelia, hän on yhtä solakka ja sulavalinjainen.
Turkki ja väritys
Riitasoinnun turkki on pisintä kaulassa sekä niskan puolella, jaloissa, hännässä ja vatsassa. Pituus eron huomaa hyvin. Nartulla on pitkä, musta ja tuuhea harjas, joka yleensä peittää hänen sokeutunutta silmäänsä. Riitasoinnun pääväri on siniseen vivahtava harmaa. Vaaleampaa harmaata on kuononpäällä sekä silmien yllä sijaitsevisa laikuissa. Kirsu on tätä väriä hieman vaaleampi. Korvat, hännänpää sekä jaloissa ja silmissä olevat merkit ovat mustia. Korvien sisäpuolet ja alue leuan alta hännänalukseen on valkoinen, samoin jokaisessa jalassa olevat sukat ja puolet silmien ympäryksistä.
Arvet
Riitasoinnulla on kehossaan monia arpia; Oikean silmän päällä, rinnassa, selässä ja jaloissa. Vasemman silmäkulman sekä yksi rinnan arvista on tikattu kiinni.
Nartun oikea silmä on sokeutunut, ja se on tämän vuoksi väriltään haalea, harmaaseen tai haaleaan vaaleanpunaiseen vivahtava.
Vasen silmä on väriltään hyvin vaaleansininen, lähes valkoinen tai siniseen vivahtava harmaa (riippuu missä valossa silmiä katsoo).
Riitasoinnun koru
Riitasointu kantaa kaulassaan mukana kaunista korua, joka hehkuu eri väreissä; Vihreänä, punaisena, sinisenä ja keltaisena. Kun korua tarkastelee läheltä, voi huomata kivessä lohikäärme kohokuvion joka kiertää kiven ympäri päästä päähän.
Kivi riippuu Riitasoinnun kaulassa mustan narun varassa.



Riitasointu... Niin vihainen ja raivoisa, kaikille kaunaa kantava.
Elämänsä aikana Riitasoinnusta on tullut sulkeutunut erakkona eläjä, hän ei luota kehenkään tai halua sitoutua - saati tutustua mitenkään läheisesti - muihin susiin. Hän on saanut kokea niin paljon tuskaa elämänsä aikana, henkistä ja fyysistä tuskaa. Läheistensä aiheuttamaa. Riitasointu on joskus ollut elämäniloinen ja rauhaa rakastava narttu, jonka kasvoilla loisti hymy, ja jonka nauru oli herkässä... Mutta enää tästä Riitasoinnusta ei ole jäljellä mitään. Riitasointu vain välttelee kaikkia parhaansa mukaan, mutta törmää aina ennemmin tai myöhemmin johonkuhun, josta sitten parhaansa mukaan koettaa päästä eroon. Riitasointu ei välitä muista pätkän vertaa eikä halua hieroa kenenkään kanssa tuttavuutta. Hän tahtoisi elää omassa rauhassaan, tai kuolla pois. Tehdä itsemurhan. Riitasointu on menettänyt elämästään kaiken ilon ja rakkauden, hänestä on tullut kylmä kuin kivi. Hän kokee elämänsä turhaksi ja haluaisi näin ollen tappaa itsensä, mutta on toistaiseksi sitä mieltä, ettei vielä aio toteuttaa aiettaan tehdä itsemurhaa. Hän odottaa siihen sopivaa hetkeä.
Monet tahtovat pysytellä kaukana Riitasoinnusta, kun on nähnyt, millainen hän on luonteeltaan. Sulkeutunut ja kylmäsydäminen. Riitasointu raivostuu usein pienestäkin ja saattaa käydä kenen tahansa kimppuun, joskus jopa ilman hyvää syytä. Vaikkapa vain huvikseen. Hän tahtoo purkaa omaa vihaansa ja pahaa oloaan muihin piikittelemällä sanoin tai taistelemalla. Rankka menneisyys saa Riitasoinnun taistelemaan aina siihen asti, että saa lopulta tarpeekseen ja jatkaa matkaansa. Hän ei silti ole heti ensimmäisenä hyökkäämässä kenenkään kimppuun, vaan koettaa ensimmäiseksi päästä toisesta eroon poistumalla taka vasemmalle tai uhkailemalla.
Riitasointu ei rakastu uroksiin tai tahdo ystäviä. Hän ei ole kenellekään ystävällinen ja torjuu jokaisen, joka hänen kanssaan koettaa ystävystyä. Narttu ei luota kehenkään, tuskin kukaan luottaa häneenkään. Kukapa haluaisi ystäväkseen sellaisen raivoisan ja kylmän nartun kuin Riitasointu? Niin, ei kukaan.
Riitasointu on jo kauan sitten tehnyt päätöksen, ettei luota tai sitoudu kehenkään, moinen moska on tuottanut hänelle niin paljon tuskaa. Tämän sydäntä, elämää ja mieltä raastavan tuskan vuoksi Riitasointu työntää kaikki itsekkäästi sivuun, jotta saisi olla yksin ja vihata maailmaa koko paatuneesta sydämestään. Hän ei kaipaa ketään vierelleen, vaikka siitä voisi olla apuakin jollakin tapaa.
Riitasointu on sulkeituneisuutensa vuoksi hyvin vähäsanainen muita kohdatessaan. Hänen sanavarastonsa tuntuu huvenneen yksinäisten vuosien aikana niin, ettei hän löydä sopivia sanoja muita kohdatessaan. Toisaalta miksipä Riitasointu muille puhuisikaan. Ja jos jotain narttu sattuukin sanomaan, vaikkapa nimensä, hän kertoo valenimen eikä oikeaa nimeään. Hän ei tahdo puhua muille itsestään, vaan tahtoo ikään kuin kadota jokaisen mielestä ja näkyvistä, niin ettei kukaan todella tunne häntä. Näin ollen Riitasointu ei voi sietää henkilöitä, jotka ovat uteliaita ja koettavat kaivaa esiin tietoa hänestä. Myös iloiset ja ylipirteät henkilöt saavat nartun veren kiehahtamaan. Tällaiset sudet saavat joko kunnon selkäsaunan, mikäli Riitasoinnulla on kiinnostusta rökittää ärsyttäjänsä, tai kylmän kohtelun. Narttu pitää aina kaikkialla matalaa profiilia itsestään, sillä ei tahdo tulla huomatuksi ja saada seuraa.
Hänestä saa heti ensisilmäyksellä tällaisen kuvan. Hänestä näkee heti, ettei hän kaipaa ketään, ettei hän tule toimeen muiden kanssa.



Riitasointu syntyi melko kaukana Takakorvesta, tietämättä koko saaren olemassa olosta. Hän syntyi yhdessä kolmen veljensä kanssa. Pentueen äiti oli synnyttämisen jälkeen hyvin heikossa kunnossa, ja tämä kuoli pian. Pennut jäivät isänsä Arran huostaan. Kuten odotettua, veljekset pääsivät isänsä suosioon, ja Riitasointu jäi yksin heidän varjoonsa.
Arra lähti pentuineen kulkemaan kotimetsänsä poikki etsimään pennuille sijaisemoa. Tällainen narttu löytyikin pian, joten pennut pääsivät juomaan maitoa. Arra oli yhä surullinen rakkaan puolisonsa kuolemasta, eikä hän kestänyt olla yksin pentujensa ja näiden sijaisemon lähellä. Niinpä uros vetäytyi vähin äänin metsien varjoihin, niin ettei kukaan huomannut hänen kadonneen pitkään aikaan. Kun Arran katoaminen huomattiin illemmalla, kaikki paitsi Riitasointu olivat tapahtuneesta hyvin surullisia. Narttu oli itseasiassa onnellinen, ettei hänen tarvinnut olla isän seurassa, kun tämä ei välittänyt hänestä.
Riitasointu rakasti sijaisemoaan kuin omaa äitiään. Narttu leikki hymy huulillaan toisten pentujen, välillä myös omien veljiensä kanssa. Riitasointu sai eräänä päivänä sijaisemoltaan lahjaksi tämän kauniin väriä vaihtavan korun. Riitasointu ei voinut kuin kiittää tätä useaan kertaan, niin häkeltynyt hän lahjasta oli.
Veljekset olivat jääneet Riitasoinnun varjoon.
Vuodet vierivät, ja veljekset sekä Riitasointu kasvoivat huimaa vauhtia täysikasvuisiksi kolme vuotiaiksi. Pennut olivat yhä sijaisemonsa luona, vaikka heidän olisikin pitänyt aikoja sitten läksiä omille teilleen.
Eräänä päivänä Riitasoinnun ollessa lammella syvällä metsässä kolme hänen veljeään hiipivät vähin äänin sijaisemonsa luokse, aikeenaan toteuttaa punomansa katalan juonen.
"No mutta pojat, mitä te täällä vielä teette? Eikö teidän pitänyt mennä yhdessä Riitasoinnun kanssa lammelle kalastamaan?", hän kysyi lempeä äidin hymy huulillaan.
Veljekset vilkuilivat toisiaan virnuillen.
"Voi, kyllähän me menemmekin..." yksi veljistä sanoi.
"Mutta meillä oli ensin yksi asia hoidettavana...", toinen jatkoi.
"Ja se koskee sinua!" kolmas veli ilmoitti, ja näin he kaikki kolme hyökkäsivät sijaisemonsa kimppuun. He purivat, raapivat ja raatelivat tätä katkerin mielin, ja päättivät työnsä katkaisemalla emon niskat. Sijaisemon itku ja avunhuudot eivät enää kaikuneet metsässä, vaan tuli kuoleman hiljaista.
Riitasointu odotti lammella turhautuneena. Hän oli odottanut veljiään jo ties kuinka kauan. Narttu nousi lammen ääreltä ja lähti tassuttelemaan heidän kotipesäänsä kohti tarkistaakseen olivatko veljet menneet kotiin.
'Annan niille kunnon selkäsaunan kunhan pääsen perille. Antoivat minut odottaa heitä ihan turhaan pitkän aikaa!'
Riitasoinnulla ei kestänyt kauaa kun hän pääsi perille.
"Veljeeet... oletteko te täällä?", hän huhuili kurkistellessaan puiden ja pensaiden taakse.
Naurua. Matalaa ja kolkkoa naurua.
Askeleita.
Riitasointu kohotti päänsä ja katsahti ympärilleen. "Huhuu?"
"Heipä hei, sisko kulta", veljekset tervehtivät yhteen ääneen "Kaipasitko meitä?"
"Odotin teitä vaikka kuinka kauan lammella ja ihan turhaan, miksi ette tulleet sinne niin kuin sovimme?!", Riitasointu kivahti kääntyen veljiensä puoleen.
"Voi anteeksi", he pyysivät virnistäen samalla tavoin kuin olivat virnuilleet ennen emonsa tappamista. "Ei meidän ollut tarkoitus sillä tavalla... Mutta meillä oli yksi asia hoidetavanamme"
"Mikähän asia, jos saan kysyä?"
"Katso tuonne", suurin veljistä sanoi nyökäten päällään yhden puun taakse.
Riitasointu katsahti epäluuloisena jokaista veljeään ja vei katseensa kyseisen puun luokse. Ihan kuin... Ihan kuin sen takana olisi ollut paljon verta ja... verinen, vaalea suden jalka.
Samassa Riitasointu tajusi tilanteen. Hän katsoi silmät suurina veljiinsä tajuttuaan, mistä oli kysymys.
"Te -- te -- te tapoitte...!", Riitasointu kakisteli raskaasti huohottaen, kykenemättä jatkamaan loppuun.
"Niin, juuri niin", veljekset nyökyttelivät virnuillen. "Me tapoimme hänet. Ja nyt on sinun vuorosi kohdata kuolema..."
Riitasointu pudisteli päätään, kykenemättä puhumaan. Veljekset naurahtivat yhteen ääneen ja kuin äänettömästä sopimuksesta, he hyppäsivät yhtä aikaisesti sisarensa kimppuun. Hän koetti taistella vastaan, mutta kolme yhtä vastaan oli liikaa. Riitasointu oli alakynnessä.
Veljekset hoitivat hommansa hitaasti nautiskellen, purkamalla loputkin vuosien aikana kerääntyneestä katkeruudestaan sisareensa.
Veljistä suurin oli juuri ympäröimässä Riitasoinnun kurkun torahampaillaan, kun lähistöltä kuului korvia vihlovaa kummallista ääntä ja murahduksia. Veljekset säikähtivät ääniä niin, että pujahtivat vikkelästi metsien varjoihin ja jättivät verisen ja arpien peittämän sisarensa yksin metsän keskelle kuolemaan.
Riitasointu huohotti raskaasti, valmistautuen kohtaamaan kuolemansa.
'Me tapaamme kohta, odota minua, äiti'
Riitasointu oli rakastanut sijaisemoaan kuin omaa äitiään, ja sellaisena hän tätä myös piti ja puhutteli.
Riitasointu kuuli kummallista muminaa ja räksytystä läheltä. Narttu tunsi yhtäkkiä jonkun nostavan hänet selkäänsä, muttei jaksanut katsoa, kuka häntä kantoi. Ohittaessaan sijaisemonsa ruumiin sekä hän loi surullisen, kaihoisan katseen veriseen ruumiiseen puun juurella.
Riitasointu menetti tajuntansa hyvin pian sen jälkeen.
Kun narttu lopulta heräsi, hänen silmiään kirvelsi kirkas valo. Riitasointu raotti hitaasti silmänsä, ja hän huomasi olevansa kummallisen hajuisessa paikassa, jossa ei ollut kasveja eikä puita. Luolassa. Hätääntyneenä hän loikkasi pystyyn ja ryntäsi suurikokoisten susien keskeltä luolan suuta kohti, jossa yksi susista ehti napata nartun harjaksesta kiinni. Riitasointu ärähti vihaisesti tälle, joten tämä irrotti ja antoi nartun mennä.
Riitasointu syöksyi ulos luolasta läheiseen metsikköön. Hän pysähtyi hetkeksi lepäämään ja tarkasteli kehoaan, jota peitti monta arpea, joista kaksi oli tikattu rakennuksessa kiinni. Susien joukossa oli ollut parantaja, joka jotenkin ihmeessä oli oppinut tikkaamaan haavat suullaan ja saanut tikitkin.
Kiroten ja manaten Riitasointu jatkoi matkaansa syvemmälle metsään.
Täysin odottamatta hän törmästi isäänsä Arraan, joka näytti kokeneen kovia sekä ilmeestä että saamistaan arvista päätellen. Isä näytti tunnistavan hänet.
"ISÄ!", Riitasointu henkäisi tietämättä mitä ajatella tämän jälleen näkemisestä.
"Häivy", uros hymähti ja kääntyi pois päin.
"Isä - ODOTA!"
Arra pysähtyi. Riitasointu oli vaiti. Hän ei tiennyt mitä sanoa, monen vuoden jälkeen.
"Isä, minä... Miksi sinä... Miksi sinä lähdit?", hän lopulta sai kysytyksi. Hän ei saanut vastausta kysymykseensä, mutta Arra kääntyi ympäri kasvot tytärtään kohti, kylmä ilme kasvoillaan.
Riitasointu odotti vastausta, mutta heidän yllään vallitsi hiljaisuus.
Yhtäkkiä, ilman varoituksia, Arra huitaisi tytärtään kasvoihin niin, että toisen silmän ylle uurtui pari arpea ja silmään valui verta.
"ISÄ ---", Riitasointu ulvaisi ja painoi tassunsa silmää vasten.
"HÄIVY!", Arra huusi raivoissaan ja nappasi hampaillaan tyttöä niskasta ja nakkasi tämän parin metrin päähän.
Kyyneleet ja veri silmistään valuen Riitasointu katsoi isänsä perään, nousi ylös ja juoksi itkien metsään.
Jälleen kerran hänet oli pettänyt oma perheen jäsen.
Riitasointu vietti kaksi seuraavaa vuotta täysin yksinään. Erakoituen, katkeroituen, paatuen. Hän halusi kuolla, päästä pakoon elämää.
Eikä hän osannut toteuttaa asiaa muuten, kuin juoksemalla päistikkaa myrskyn nostattamiin valtaisiin aaltoihin ja antautumalla meren vietämäksi.
Riitasointu ei menettänyt matkalla edes tajuntaansa.
Lopulta, muutamien päivien kuluttua, hän lopulta ajautui maalle. Toisin kuin oli toivonut. Hän oli halunnut kuolla, päästä viimeinkin pois tuskistaan.
Mutta ei, hän oli päätynyt täysin uuteen paikkaan. Paikkaan, jota kutsuttiin nimellä Takakorpi.



►Isä Arra Riivaaja
►Äiti Mina - kuollut
►Sijaisemo Hera - kuollut
►Veljet Sam, Lovar ja Mardi
►Velipuoli Moral Riivaaja

Tavatut Karmankieli [Sammal]
Vihatut
Ystävät
Ei tiedä miten suhtautua
Ihastus
Kumppani

+5
+4
+3
+2
+1
0
-1 Karmankieli
-2
-3
-4
-5



Omat piirtämät kuvat
1
Fanart
© Zowolf
© Elyane



► Tunnusbiisit GDW soundtrack - Exceed the verge of death & GDW soundtrack - A crisis of life and death & GDW soundtrack - Scramble
► Riitasointu Jagashinan ensimmäinen hahmo Takakorpi II:sessa
► Riitasoinnun velipuoli Moral Riivaaja on tulossa mukaan myöhemmin
► Riitasointu tehtiin on alunperin hahmo Jagashinan omassa roolipelissä nimeltä Co-Operation



Hahmo on © Jagashina
Kuvat ovat © Jagashina
Fanartit ovat © tekijänsä

[Sirpale]

Welkommen till här