Hunt, bite and smile.

[Sirpale]

Drasera oli vain nauranut Nairein ehdotukselle peurajahdista, toisen äänensävy oli kertonut nuorelle nartulle sen, ettei toinen uskonut nartun pystyvän saalistukseen.
Joten Drasera oli päättänyt näyttää urokselle.
Näyttää että ulkonäkökin pettäisi.
Ja näyttää että pystyi huijaamaan huomaamatta.
Hetikun peura oli nähnyt kaksi sutta, tämä oli lähtenyt vaikuttavaan juoksuun kohden kuusimetsää. Vain pehmeä tuli oli pöllynnyt peuran perässä, kun Drasera oli lähtenyt sen perään. Nartun tassut olivat rummuttaneet hankea, ja tämä oli vetäissyt peuran kiinni nopeasti, ja saanut jopa puraistua peuraa takajalasta -kunnes peura oli sitten potkaissut narttua otsaan, tai oikestaan toisen silmän ylle.
Drasera oli kyllä hidastanut vauhtinsa kävelyksi, osittain päässä jomottavan kivun takia, ja osittain siksi ettei narttu jaksanut.
Harmaat kyljet kohoilivat rivakasti, ja ilma pusertui ulos keuhkoista.

Draseran kylmänsiniset silmät katsoivat punaista vanaa jonka peura oli jättänyt jälkeensä, ja tuoksu joka leijui nyt hangessa saattaisi houkuttaa muitakin nälkäisiä susia paikalle, eikä Drasera pitänyt muista susista. Ne vain häiritsivät.
Drasera huokaisi ja ravisti päätään, pakottaessaan jalkansa taas juoksuun.
Narttu ei muistanut milloin viimeksi oli juossut niin paljon samana päivänä. Ja Drasera oli varma että nukkuisi päivällä paremmin kuin mikään tukki nukkuisi koskaan.
Lumi pöllysi taas, laihan hukan tarpoessa peuraa kiinni.


//Nairei komma här~

[salmy]

Nairei katseli nartun juoksua jälleen, mutta selvästi epäillen tämän pyrkimystä. Vaikka harmaa karvakasa juoksi komeasti ja päättäväisesti peuran perässä, Nairei ei uskonut koko sydämmestään tämän saavan peuraa tapetuksi. Ehkä tuolla komealla pitkien, hoikkien jalkojen saattelemana se saisi saaliinsa kiinni, mutta sen tappaminen oli toinen asia.
Nairei alkoi hölkätä kevyesti kaksikon perään kun he melkein katosivat näkyvistä, ja huomasi että joutui juoksemaan selvästi lujempaa kuin hölkäämään. Lumi pöllysi kevyesti tämän takana kun hän kiihdytti vauhtiaan.
Viileä ilma hyväili tämän turkkia, ilma viuhusi luimuun vedetyissä korvissa. Vauhti, mikä ihana asia. Nairei nautti tuulesta, sulki hetkeksi silmänsä ja nautti kevyesti.
Kun silmäluomet sitten vetivät itsensä ylös ja kirkkaat silmät ilmestyivät niiden alta, ne huomasivat Evien hiljentäneen vauthinsa kävelyyn ja että peura juoksi kauempana, ilmeisen paniikissa.
"Ai saat sinä sen kiinni?" Nairei totesi nopeasti kyllästyneellä äänellä nartulle mennessään tämän ohi.
Hän oli arvannut tämän, ettei Evie ainakaan heti saisi sorkkaeläintään kiinni. Nairei saisi, ainakin oli melkoisen varma siitä.
Uros haistoi ilmaa. Verta, ja sitä näkyi maassakin. Oli Evie jotain saanut aikaseksi, niin ja jotenkin saalis oli kostanut.
Täytyisi näyttää mallia, miten asia hoidettiin.
Hän kuuli selvästi juoksuaskeleet takanansa, muttei jaksanut välittää niistä. Hän kiihdytti vauhtiaan, ojensi tassujaan nopeammin eteenpäin ja taaksepäin, hiljalleen otti isompia askelia. Peura lähentyi koko ajan.
Kylmä tuuli sai nairein kuonon kuivumaan, ja tämän täytyi nuolaista huuliaan, ja hiveli samallaan varovasti kielellään kulmahampaitaan, jotka kohta upottaisi kauriin lämpimään kaulaan, heikoimpaan kohtaan.
Kauris lähentyi koko ajan, ja uros suunnitteli hyökkäystä. Sivulle, sivulta hyppy, kiinni kaulasta ja hampaat kaulan verisimpään kohtaan.

[Sirpale]

Drasera naurahti ikävästi urokselle.
Ainakin Nairei oli hyvin pätemässä nartun mielikuvassa uroksista. Aina pätemässä, ja näyttämässä miten hyvä otus olikaan. Kun Draseran jalkojen tahti hidastui, katsoi narttu silmillään miten uroksen tuuhea mutta lyhyt häntä katosi peuran mukana kuusikkoon.
Drasera oli taas yksin, ja nälkä kurni vatsassa.
Vatsan tuttu kurina sai nartun hymyilemään tyytyväisyydestä - narttu nimittäin piti näläntunteesta suuresti.
Jos Drasera olisi kissa, olisi narttu kehrännyt ja mennyt kerälle hankeen, mutta narttu oli susi, joten tämä tyytyi onnelliseen ilmeeseen ja mukavaan tunteeseen vatsassaan.
Nartun pitkä turkki teki omiaan tuulen leikkiessä sillä, takuttaen sileät kohdat turkista, ja selventäen takkuuntuneet kohdat.
Nartun häntä oli uppeluksissa hangessa, lumikiteiden tarttuessa karvojen väliin ja luoden näin hännälle paljon turhaa lisäpainoa, mutta narttu ei sitä tuntenut seistä jököttäessään.
Veren karvas tuoksu leijui hangessa, peuran ja Nairein jalanjäljissä. Drasera katseli vaitonaisena eteensä, ja lähti sitten loikkien kaksikon perään, nuuhkien ilmaa välillä, tietääkseen miten saalistus sujui.
Ihan hyvin luultavasti, kun nartun silmiin osuivat uroksen jäljet, jotka erkanivat peuran jäljistä, ja siirtyivät peuran vierelle.
Narttu kohotti kulmaansa, ja inahti, lisäten tahtiaan juostessaan.
Vaivihkaa tämä sulki silmänsä, ja käytti henkeään hyväkseen, ja tunnusteli ympäristöään lumella.
Vaikka narttu käveli silmät ummessa, tämä ei törmännyt mihinkään. Lumi kertoi nartulle missä oli mitäkin, mistä piti kulkea, missä oli kanto ja missä kuoppa.
Tästä kyvystä ei tosin ollut kesäisin mitään hyötyä. Ellei sitten jäädyttänyt ympäristöä.
Drasera napsautti silmänsä auki, kun tämän eteen aukeni näky Naieista roikkumassa peuran verisessa kaulassa, punaisen nesteen tuhriessa uroksen rinnuksia ja lunta peuran taistellessaan jo hävityssä taistelussa.
Kaippa Nairei osasikin hommansa.
Mutta narttu ei sitä urokselle kertoisi.

[salmy]

Nopeasti Nairei jännitti lihaksensa hetkeksi ja ponnisti maasta vikkelästi vauhtia, suuntasi loikkansa kaulaa kohden, avasi terävien piikkien ympäröivän kuononsa, paljasti aseensa ja iski sen tarkkaan osuen Kauriin kaulaan, käpälät valmiina ottamaan kauriin ruhosta kiinni.
tai ainakin se oli aikomus.
Ikävä kyllä kauris oli nähnyt uroksen aikeet tarpeeksi ajoissa ennen kuin olisi liian myöhäistä ja väisti, loikkasi ripeästi sivuun, väistäen hukan kiinnisaamis aikeet.
Nairei oli ollut aivan varma, että saisi saaliinsa kiinni, ei ollut ajatellutkaan mitään sellaisesta vaihtoehdosta kuin maahan kaatuminen, joten ei varautunutkaan siihen.
Uros tömähti maahan mahallensa, mutta ei antanut itsellensa aikaa tottua maassa makaamiseen, ei antanut tilaa päässään ajatukselle jäädä siihen makaamaan ja unohtaa saalistus. Niin hän nousi nopeasti pystyyn ja säntäsi samassa juoksuun peuran perään.
Uros ei jäänyt kuuntelemaan mitään, raivasi päästään muut ajatukset, jättäen sinne mätänemään vain ne jotka koskivat metsöstystä tavalla tai toisella.
Tai sitten ne jotka eivät koskeneet oikein mitään järkevää, esimerkkinä tästä hieman kipeä leuka, kun oli osunut ensimmäisenä maahan upean mahalennon aikana. tassutkin olivat osuneet pelkästään lumeen sen riivatun kauriin sijasta...
Kun kauris oli saanut jo melkoisen etumatkan, niin Nairei päätti hidastaa. Menkoon nisäkäs omaa matkaansa sitten. Sitä väistämättä seuraava verijono kumminkin paljastaisi sen reitit ja sudet saisivat sen helposti kiinni jos jaksasivat.
Sudet. tai Nairei, jos Evietä ei huvittaisi.
Muistaessaan Evien uros käänsi vaistomaisesti päänsä taaksepäin, ja etti katseellaan tummaa länttiä muuten valkeassa maisemassa. ja löytyihän se.
Evie näytti melkoisen huvittavalta kulkiessaan silmät kiinni, sen verran että naireilta pääsi huvittuneelta kuulostava "hah", hiljainen kuiskaus. Oliko Evie tosissaan niin itsevarma, että oli täysin varma reitin turvallisuudesta, eikö hän pelännyt kaatuvansa tai kulkevansa umpihankeen metsää kohden? Ilmeisesti oli.
Mutta se ei kuulostanut jotenkin mukiinmenevältä, todelliselta. Ei sopinut siihen kuvaan, minkä uros oli piirtänyt mieleensä Eviestä.
Oliko hän arvioinut naaraan ihan päin honkia?
Nairei jäi odottamaan pakoilleen Evietä, että narttu kulkisi hänen luokseen, ja he voisivat keskustella jatkomahdollisuuksista.

[Sirpale]

Drasera hipsutteli hangessa uroksen viereen, ja katsoi sitten verivanaa jäljessä, ja sitten urosta.
peura oli siis vieläkin vapaana.
"Hangessa on liian vaikea juosta peuraa kiinni." Drasera totesi enemmän Naireille kuin itselleen.
Draseran aivot raksuttivat nartun miettiessään miten saisi hukat pysymään lumen päällä, ja lopulta Drasera käytti henkeään niin, että lumesta tuli kovaa kuin paksu jää -mutta vain susien tassujen kohdalta. Lumi ei kuitenkaan muuttunut liukkaaksi, vaan pysyi karheana omana itsenään.
Nairei pääsisi seisomaan hangen yllä, jos loikkaisi sen päälle seisomistaan jäljistään.
Drasera loikkasi itse lumen päälle, ja hymyili tyytyväisenä ideastaan.
"Joten juoskaamme hangen päällä" Drasera julisti miltei nauraa kihertäen, helpottuneena siitä että Nairei ei varmaankaan panisi pahakseen nartun ideaa. Ja muutenkaan narttu ei jaksanut vetää maskia ylleen, kun eihän Nairei tietänytkään Draseran oikeaa nimeä. Joten jos uros joskus etsisi tietoja nartusta Evie-nimellä, tämä vetäisi vesiperän.
Ja se kuulosti nartusta hyvälle.

Drassu loikki hangen yllä, kihertäen itsekseen ja miettien miksei ollut keksinyt ideaa aiemmin -olisi helpottanut ideaa huomattasti. Varsinkin saalistusta.
Mutta nyt on nyt, ja narttu oli helpottunut että edes oli saanut koko idean aikaan ylipäätänsä, ja nyt se saattoi helpottaa peuran kiinni saamista -mokoma otus joutui juoksemaan raskaassa hangessa, ja saisi kohdata loppunsa nopeammin kuin olisi voinut kuvitella.
Pakkasilma paukkui puiden kaarnoissa, veren vienon tuoksun leijuen enään himmeänä ilmassa, kuun kajon valaistessa hankea ja metsää sen verran kuin puiden oksat päästivät kelmeää valoa lävitseen.

Drasera katseli peuran jälkiä, ja mietti paljonko pystyisi syömään. Tuskin mitään, mutta voisihan narttu aina esittää syövänsä, se oli helppoa. Pureskeli vain samaa palaa kauan ja näytteli ottavansa aina lisää, mutta ei ottanutkaan.
Narttu vilkaisi Naireita, ja mietti kuinka vanha uros oli. Drasera itse ei ollut pentu enään, mutta ei vanhuskaan.
Oikeastaan, kun Drasera mietti, narttu ei ollut koskaan nähnytkään vanhoja susia. Aina vain pentuja ja aikuisia ja nuoria, mutta ei vanhoja.
Ehkäpä maailma oli vanhemmille susille liian raaka, ja maailma eliminoi heikot vanhukset pinnaltaan nopeammin kuin olisi voinut olettaa.
Maailma oli surullinen paikka, ja narttu tiesi sen.
Kaikille.


//sry ku on kökkö >:

[salmy]

Uros katseli mietteliäänä nartun luomaa jääpolkua, joka kiilteli kuun valon osuessa sen liukkaaseen pintaan. Lumi oikeastaan ei näyttänyt jäältä, kiilteli vain jonkin verran, paljastaen materiaalin.
Uros oli mielessään todennut, että naaras pystyi muovaamaan jäätä, hallitsemaan sitä. Mutta että vielä pystyi muuttamaan toisenlaisia asioita, kuten lunta, jääksi. Tai ainakin jään tapaiseksi. Mielessään uros mietti että missäköhän nartun kykyjen raja kulki, sillä tottakai sillä jonkinlainen raja olla pitää.

Nairei juoksi hiljaa, hiljaista vauhtia Evien perässä. Kumma kyllä, hän ei liukastunut, ollut edes lähelläkään liukastumista. Vaikka materiaali uroksen tassujen alla näytti liukastuttavalta, se oli karheaa, käpälät eivät liukuneet. Haihtuisikohan tämä jää joskus, vai jäisikö se tähän odottamaan kevättä ja loppuaan? Olisiko naaraan kyvyilla aikaraja? Saattaisi olla mahdollista, mutta Nairei ei edes jaksanut ajatella vakavasti asian tutkimista. Ties kuinka kauan tätäkin jäätä joutuisi kyttäämään. Ja mitä tieto oikeastaan hyödyttäisi? Uros ei uskonut, että tämän toistaiseksi loppumattoman tapaamisen syystä susista tulisi ystäviä, ainakaan asia ei näyttänyt mahdolliselta. Joten mitä sellainen tieto edes hyödyttäisi, vaikka vento-vieraalla olisikin aikaraja kyvyissään?

Tarkoilla korvillaan uros kuuli läähätystä, muutakin kuin omaansa tai Evien. Vaan kaukaisempaa, mutta silti riittävän läheltä. Saaliin läähätystä, ja haistoi kuonossaan veren rautaisen, suolaisen maun, ja näki maassa, jääkerroksen alla kuultavia verijonoja, jotka välillä katkeilivat peuran nostaessa jalkaansa, ja taas jatkuvia. Kuin verisiä, epäsäännölisempiä katkoviivoja moottoritiellä, jonne uros oli joskus kaukana menneisyydessään eksynyt.

Uros otti muutaman nopeamman, reippaamaan askeleen ja kiri itsensä Evien rinnalle, vähän Evien edelle.
"Kumpi ekana riistan kaulassa?" uros kysyi haastavalla äänensävyllä, silmissään iloinen pilke.
Nairei kyllä tiesi voittavansa naaraan, jos hän nyt haluaisikaan osallistua kilpaan.