|
Post by Badrang on Feb 14, 2010 5:37:45 GMT -5
Oli pakkasyö. Tähdet paloivat kylminä ja kirkkaina aution kivikkolouhoksen yllä. Ilma oli selkeä ja tyyni. Tuuli nukkui.
Pysähtyneessä maisemassa alkoi näkymään liikettä. Kahden suuren kivenlohkareen välistä luikahti tumma, kelmeää valoa hohtava hahmo. Olio oli suurokokoinen koiraeläin. Onkalosusi. Tarkemmin otettuna onkalosusien johtaja, Ragnar Punainen. Syy Ragnar Punaisen öiseen poistumiseen maanalaisesta valtakunnastaan oli juuri tämä hyvä ilma. Yö oli täydellinen metsästykseen. Saaliiksi kelpasi mikä vain riistasta normaaleihin susiin. Ragnarin mustat huulet kääntyivät tyytyväiseen hymyyn. Vihdoinkin hän saisi hieman hengähtää ja purkaa kunnolla energiaansa. Muutamat viimepäivät olivat kuluneet vain paikallaan makoillessa. Liian kylmä ilma oli pakottanut onkalosudet pysymään visusti luolissaan.
Uros avasi suunsa raolleen ja lipaisi kielellään toista kaarevista torahampaistaan. Hän tunsi olonsa virkeäksi ja valppaaksi, valmiiksi kohtaamaan minkälaisen vastustajan tahansa. Ragnar kohotti kapean kuononsa ja haisteli. Ilmassa tuntui heikko, mutta selvästi tunnistettava tuoksu. Jossain lähellä oli susi. Ragnar Punainen ei voinut uskoa hyvää tuuriaan. Hänen ei ollut tarvinnut astua kahta askeltakaan, kun saalista löytyi jo.
Innostuksestaan huolimatta Ragnar pakottautui kävelemään hitaasti ja rauhallisesti. Ryntäily vain pelästyttäisi suden pakosalle. Uros tähysi ympärilleen joka askeleella pitäen jokaisen aistinsa terävänä. Tuoksu alkoi tuntumaan vahvempana: suden oli oltava jossain lähellä. Äkillinen rasahdus jostain edestäpäin sai Ragnarin seisahtumaan ja kohottamaan kiilamaisen päänsä. Susi lähestyi. Onkalosuden pitkä häntä heilahteli puolelta toiselle kertoen uroksen kiihtymyksestä. Ragnar tunsi pulssinsa kohoavan. Saalistuksen riemu kupli uroksen rinnassa. Pian hän saisi repiä, raadella, tappaa yhden näistä heikoista ja likaisista elikoista. Ragnar pystyi vain vaivoin tukahduttamaan kurkustaan kohoavan mielihyvän murinan.
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 14, 2010 5:49:23 GMT -5
Draseran tassut tallasivat erikokoisia kiviä, välillä muutama pienempi kivi vieri pitkin jäisten kivien pintoja alas, rapisten ja kalisten matkallaan kohden kivien välisiä onkaloita. Nartun turkki oli kuorruttunut pehmeällä lumikerroksella, saaden tämän mustan selän näyttämään hieman harmaalta. Draseran harjas oli pois nartun kasvoilta, osittain siksi, että narttu näkisi eteensä, eihän tämä halunnut kapeiden jalkojen lipsahtavan kivien onkaloihin, murtuvan. Siitä olisi leikki kaukana. Drasera loikkasi kepeästi railojen ylitse, tosin välillä nartun tassut lipsahtelivat kivien pinnalla, aiheuttaen lisää rapinaa kun heikot kynnet katkesivat vähän väliä kivien jäiseen pintaan. Draseran kyljet kohoilivat rasituksesta, kun happea oli saatava. Hengitys kohosi hopeisina pilvinä taivalle, nartun katsellessa sivusilmällä kuutamoa. Joskus narttu kiitti onneaan että oli yöeläjä, päivällä kaikki oli niin kirkasta ja pirteää, ja silloin ei nähnyt kuun hopeista hohdetta hankea vasten.
Pakkasta ei miltei ollut, mutta oli se silti yli nolla-asteen. Muuten lumi sulaisi. Narttu pysähtyi yhden suuren, tasaisen kiven päälle johon mahtuisi ainakin viisi sutta seisomaan. Drasera istuutui siihen, huokaisten itsekseen, ja kytäten alaalle levittäytyvää kivimerta. Siellä narttu oli äsken loikkinut kiveltä kivelle, jääpinnalta jääpinnalle. Tottakai narttu oletti olevansa yksikseen, ja tämä alkoi laulaa itsekseen, hyvin vaimealla ja pehemeällä äänellä. "On paratiisi meillä täällä näin vaan ei aina kaikki koe sitä näin... suru joskus kiinni... saa ja vie mukanaan.. mutta" Nartun laulu oli katkonaista, ja joskus sieltä sun täältä puuttui sanojakin, jotka narttu kyllä kuvitteli laulavansa, päänsä sisällä siis.
Harvinaista kyllä, Draseralla oli nälkä. Koko päivän laiha hukka oli koettanut ohittaa häiritsevän tuntemuksen, mutta aina ei puuterihäntä siinä onnistunut. Ärsyyntyneenä vatsalleen anrttu ponnahti seisomaan, ja alkoi tähyilemään kivikkoa -olisiko jossain jäniksiä piilossa? Jos narttu olisi edes vaivaantunut nuuhkaisemaan ilmaa, olisi tämä tajunnut ettei ollut ihan yksin kivikossa.
|
|
|
Post by Badrang on Feb 14, 2010 15:18:14 GMT -5
Ragnar kuunteli. Rasahtelu oli vaiennut, joten susi oli ilmeisesti pysähtynyt. Uros odotti hetken, ja oli juuri lähtemäisillään jälleen kävelemään, kun edestä kuului uudenlainen ääni. Onkalosusi kohotti päätään, ja tämän kasvoilla käväisi lähes hämmästynyt ilme. Laulua. Susi lauloi. Ragnar kurtisti kulmiaan. Miksi laulaa keskellä yötä näin aukealla paikalla yksin? Ääni saattaisi houkutella paikalle juuri Ragnarin kaltaisia saalistajia. Mutta toisaalta, mitäpä muutakaan kuin tyhmyyttä pystyi odottamaan sudelta.
Ragnar lähti astelemaan hitaasti ja mahdollisimman äänettömästi kohti uhriaan. Rosoiset lohkareet toimivat oivina näkösuojina varjoissa pysyttelevälle onkalosudelle. Ragnar luikahteli kiven takaa toiselle pitäen huolen siitä, että pysyi varmasti näkymättömissä. Tämä kävi urokselta luonnostaan. Lopulta Ragnarin ja ilmeisen varomattoman suden näköyhteyden katkaisi enää yksi suuri kivi. Uros veti syvään henkeä. Hetki ennen myrskyn puhkeamista.
Ragnar Punainen astui varjoista lohkareen takaa laakealle kivelle suden nähtäväksi rauhallisesti, mutta valmiina toimimaan salamannopeasti tilanteen mukaan. Uros kohotti katseensa edessään odottavaan saaliiseensa. Onkalosuden vihreät hehkusilmät tutkivat hetkessä suden tärkeimmät ominaisuudet. Tuoksun ja ulkonäön perusteella susi oli melko nuori narttu, rakenteeltaan kevyt ja hintelä. Hänestä ei olisi mitään vastusta Ragnarille. Jahdista tulisi harmillisen lyhyt.
"Iltaa." Ragnar Punainen tervehti susinarttua matalalla ja rosoisella äänellään ja väläytti veretseisauttavan hymyn. Tässä vaiheessa useimmat sudet yleensä lähtivät kovaa vauhtia lipettiin tai jäätyivät paikalleen ja laskivat alleen. Kumpaankohan ryhmään narttu kuuluisi?
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 15, 2010 9:40:01 GMT -5
Drasera kyttäsi kivikkoa, kuinka kuun valo heijastui kivien jäisestä pinnasta ja sai kiven hohkaamaan himmeästi. Pettymys tulvi nartun kehon lävitse, kun maisema pysyi liikkumattomana. Yleensä kivikko oli täynnä kaneja, jäniksiä ja pupusia. Mutta nyt näytti kuin ne olisivat kadonneet kokonaan. Se sai nartun kurtistamaan kulmiaan hieman, ja tuhahtamaan vaimeasti. Kuin nartun ruoka olisi pelännyt jotain, aistinut jotain mitä Drasera ei aistinut ja pysynyt mieluusti piilossa. Ajatuskin siitä että kanit olisivat jollain tasolla älykkäitä, sai suden hymähtämään itsekseen ja pudistamaan epäuskoisesti päätään. Kaneja ja kaneja. Kaippa nyt jotain muutakin helppoa ruokaa olisi. Voisihan sitä vaikka mennä tutkimaan onkaloita jos niihin olisivat kanit kadonneet... Hiljaisuuden halkaisi rosoiset sanat, kuin kivet olisivat hanganneet toisiaan vaimeasti. Se sai nartun kääntämään päätään niin, että tämä näki sinisillä silmillään taakse. Ensiksi Drasera räpäytteli silmiään moneen otteeseen, ettei vain nähnyt unta.
Onkalosusi
Draseran sydän jätti lyönnin välistä -ei pelosta vaan innosta. Nartun ilme kirkastui monella asteella. Vaikka tuo onkalosusi oli pelottavan suurikokoinen, ja jotenkin uhkaava, nartun itsesuojeluvaisto oli tehnyt itsemurhan vuosia sitten. Toisen turkki näytti kuun kajossa punaiselta, ainakin osa. Ja toisen suloinen hymy sai sentäs nartun niskakarvat sojottamaan kohden taivaita, kylmien väreiden kulkiessa tämän kehon lävitse.
Tuo onkalosusi näytti olevan uros, mutta silti se muistutti etäisesti Evietä. Ja muutenkin näytti hassun tutulta, tosin karmaisevalla tavalla. Narttu nousi seisomaan, ja kääntyi niin, ettei nartun laiha selkä ollut urosta päin, ja istuutui sitten jälleen, nyt vain niin että näki uroksen koko komeassa uhkaavaisuudessaan. Ensimmäistä kertaa Drasera näki urospuolisen onkalosuden. Joka oli omalla tavallaan komeakin. "Iltaa vain." Narttu vastasi pehmeästi ja rauhallisesti onkalosudelle, kasvoillaan utelias ilme ilman pelon häivääkään.Pelkkä into oli täyttänyt hukan kehon, ja halu tietää toisesta lisää.
|
|
|
Post by Badrang on Feb 15, 2010 10:03:47 GMT -5
Ragnar odotti jännittyneen odotuksen vallassa, että susi huomaisi hänet. Onkalosuden äänen kuullessaan narttu käänsi katseensa Ragnariin. Uros valmistautui syöksymään luultavasti pakoon säntäävän uhrinsa kimppuun. Mutta sitten jokin meni väärin. Susi ei tehnyt elettäkään karatakseen, katsoi vain. Ja kaiken lisäksi lähes innostuneen näköisenä. Nartun kasvoilla ei ollut pelon häivääkään. Tämä yllättävä tapahtumien kulku sai Ragnarin hämmentymään täysin, ja tunne luultavasti paistoi uroksen kasvoilta selkeästi.
"Iltaa vain." susinarttu vastasi onkalosuden muka kohteliaaseen tervehdykseen. Iltaa vain. Ragnar ei tiennyt, mitä ajatella. Uros seisoi paikallaan kuin lamaantuneena. Muutaman sekunnin alkujärkytyksen jälkeen vallan otti vahva ärtyneisyys. Mitä ihmettä tuo susi kuvitteli olevansa, puhuttelemalla Ragnaria näin? Eikö narttu ymmärtänyt omaa parastaan? Oliko suden sanat tarkoitettu pilkaksi?
"Etkö tiedä, kuka olen?" Normaalisti sanoissaan sukkela Ragnar ei keksinyt mitään muuta sanottavaa. Onkalosusien johtajan uskottavuutta varmasti söi tämä tönkkö ja harkitsematon vastaus. Onneksi lauman muita edustajia ei ollut paikalla. Tilanne oli todella omituinen, ja uroksen kannalta jollain tapaa kiusallinen. Ei tämän näin pitänyt mennä, ei ollenkaan.
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 15, 2010 10:14:04 GMT -5
Drasera miltei kallisti päätään, kun onkalosusi näytti suuttuvan, ja muutenkin hieman aiemmin toinen oli näyttänyt hämmentyneeltä. Se sai nartun pyöräyttämään silmiään. Olikohan toisella jokin identiteettikriisi, kun oli niin vaikeaa vastata Draseran tervehdykseen. Juuri kun narttu oli avaamassa kitaansa vaatiakseen vastausta, toinen sanoi hieman tönköhkön vastakysymyksen. Se sai Draseran kulmat kurtistumaan, ja pään painumaan hieman taaemmas. Kukako toinen oli? No duh, onkalosusihan se siinä öllötti. "Ulkonäöstäsi päätellen Onkalosusi, ja asiaa vahvistaa se, että olet yöllä liikkeellä." Drasera sanoi hieman ärtyneenä siitä, että onkalosusi ei itse näyttänyt tietävän mikä oli. Narttu oli miltei sanonut, että oli varmasti nähnyt uroksen jossain, mutta o li päättänyt että se olisi voinut olla liian paljastavaa, tai sitten vain se olisi pelottanut uroksen pois. Ja uros oli ainoa onkalosusi jonka Drasera oli tavannut pitkään aikaan, oikeastaan sitten Evien, ja onkalosusien (oletettavasti) johtajan. Mutta toisaalta narttuhan oli vain nähnyt johtajan, parisen vuotta sitten. Drasera tarkkaili urosta, toinen näytti todella suurelta, ja nartulle tuli hinku mennä toisen viereen seisomaan vain nähdäkseen näiden kokoeron, rakenteessa ja koossakin. Mutta sen Drasera sentäs tajusi, ettei kyseessä ollutkaan kovin hyvä idea, joten narttu pysyi paikallaan turvallisella kivellä.
Drasera halusi tietää, vieläkö nartun tiedot onkalosusista pitivät paikkaansa, mutta ensin nartun pitäisi sentäs tietää suostuisiko uros kertomaan laumansa asioita vieraalle sudelle, joka istua nökötti tämän kuonon edessä. Saattoihan toinen vihata urkkioita, mistä narttu tiesi. Joten Drasera pelasi varman päälle ja oli nyt vain hiljaa ja tarkkaili kuin pöllö hiirtä.
|
|
|
Post by Badrang on Feb 15, 2010 10:29:19 GMT -5
Susi vastasi Ragnarille samaan tapaan kuin pikkupennulle tai idiootille kertoen, että uros oli onkalosusi. Aivan kuin se olisi ollut se tärkein pointti. Ragnar ei osannut päättää, oliko nartun vastaus ollut tyhmyyttä suden omalta puolelta, vai puoliksi peitelty pilkkaus urosta kohtaan. Ragnar tunsi lähes vastustamatonta halua syöksyä suden kurkkuun kiinni ja repiä se auki nyt heti. Mutta sitä Punainen ei vielä tekisi. Jokin suden erilaisuudessa sai Ragnarin mielenkiinnon heräämään. Hänhän voisi kuunnella, mitä tällä oudolla yksilöllä olisi sanottavanaan, ja tappaa tämä vasta sen jälkeen.
Onkalosusi kokosi itsensä ja kohotti ryhtiään. Hän ei halunnut antaa itsestään tasapainotonta tai epävarmaa kuvaa tälle nartulle. Ragnar vastaisi mahdolliseen pilkkaan samalla mitalla. "Sinäpä oletkin vallan fiksu susi, täytyy myöntää. Minä todellakin olen onkalosusi. Ja onko sinulla aavistustakaan, mitä tämä tarkoittaa? Tiedätkö, mitä pian tulee tapahtumaan?" Ragnarin aluksi muka vilpitön äänensävy muuttui avoimen pilkkaavaksi loppua kohden. Uros väläytti sudelle leveän hymyn, jotta tämä saisi kunnolla katsella onkalosuden tappavia torahampaita. Hän tulisi nauttimaan tästä.
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 15, 2010 10:42:29 GMT -5
Drasera ei voinut sille mitään, että uroksen "uhkaus" aiheutti nartun kasvoille leveän hymyn. Ja oli vähällä ettei Drasera alkanut nauramaan ja kierimään pitkin kiveä vedet silmissä. Mutta uroksella oli kauniit hampaat, ja pieni kateuden pisto riipaisi nartun sisintä. Joskus Drassu haaveili kunnollisen hammaskaluston perään, ja ajattelikin joskus että maailma loppuisi koska nartulta itseltään uupui yksi raateluhampi. "Hn? Koska hymyilet kuin murmeli kevät aamuna, veikkaisin että rupeat saalistamaan kaneja." Drasera sanoi nyt oikeasti vakavana, ja loikkasi kiveltään alas kepeällä loikalla saaden pehmeän puuterilumen pöllähtämään tassujensa alta karkuun. Drasera oli muistanut Evien kertoneen, että yleensä onkalosudet tulivat pinnalle saalistamaan, helppoa riistaa. Yleensä Drasera oli auttanut Evietä parhaansa mukaan saalistamaan, mutta nartun ystävän mentyä Draseran saalistus oli jäänyt paljon vähemmälle, ja sen saattoikin nähdä. Nyt kun narttu oli uroksen kanssa samalla tasolla, tämä ymmärsi että toinen oli oikeasti suurikokoinen. Tuon tajuaminen sai nartun katsomaan onkalosutta silmät täynnä syvää kunnioitusta. Uros täytti nartun kaikki kauneusihanteet (jotka pyörivät luonnollisesti onkalosusien ympärillä) mutta silti uros ei vetänyt vertoja Evielle, joka oli ollut omalla surullisella tavallaan nartun mielestä lumoavampi. Tuo uros vaikutti raa'alle, ja jotenkin siltä kuin voisi napsaista Drassun pään pois jos tätä huvitti. Tuolle viimeiselle idealleen Drasera vain pudisti päätään vaimeasti. Tuskimpa uros halusi narttua listiä, eihän tämä ollut tehnyt mitään toiselle, ei uhannut saatika loukannut. Ainakaan tietoisesti.
|
|
|
Post by Badrang on Feb 17, 2010 5:22:49 GMT -5
Suden vastaus yllätti Ragnarin jälleen, mutta tällä kertaa uros ei antanut sen näkyä lainkaan. Miten ihmeessä tällä nartulla oli uskallusta pilkata onkalosutta? Ja vieläpä tilanteessa, jossa susi saattaisi tulla syödyksi hetkenä minä hyvänsä. Ajatus siitä, että Ragnar pystyisi iskemään toiselta pään irti hetki, kun tämän jutut rupeaisivat ärsyttämään liikaa, rauhoitti onkalosutta kummasti. Vai oliko nartun viimeisin lausahdus sittenkään tarkoitettu pilkaksi? Susi ei vaikuttanut millään tavoin röyhkeältä tai edes nenäkkäältä. Ehkäpä tämä yksilö tosiaan oli vain normaalia vähä-älyisempi. Ragnar tunsi pienen harmistuneisuuden piston. Leikki muuttuisi tylsemmäksi, jos toinen osapuoli ei tajuaisi tilannetta kunnolla.
Susinarttu hypähti ketterästi kiveltä alas. Hän oli nyt vain muutaman loikan päässä Ragnarista, ja jos uros hyökkäisi, toinen tuskin enää ehtisi karkuun. Asetelma oli onkalosuden mielestä edellistä parempi. Nyt hän saisi katsella saalistaan alaviistoon, eikä toisin päin, niin kuin hetki sitten. Ragnar mittaili narttua katseellaan. Susi näytti entistäkin pienemmältä ja ruipelommalta seisoessaan onkalosuden edessä. Uroksen vakava ilme muuttui hitaasti jäiseksi puolihymyksi. Susiparka tuntui luulevan olevansa täysin turvallisessa seurassa. Narttu kuvitteli voivansa lörpötellä mitä halusi, ilman seurauksia. No, näinhän asia ei suinkaan ollut. Ragnar lupasi itselleen saavansa suden ymmärtämään, että tämä kuolisi pian. Pelko alistetun ja häväistyn vastustajan katseessa toi Ragnarille suurta nautintoa. Se oli kuin palkkio hyvän metsästyksen jälkeen.
"Ei, en ajattele kaneja nyt. Mielessäni on hieman suurikokoisempi saalis. Asia on nyt näin, että me onkalosudet emme pidä teidänlaisistanne likaisista rakeista. Siksi näemmekin teidät mieluummin kuolleina kuin elävinä. Ymmärrätkö?" Ragnar puhui korostetun hitaasti antaen toisen tajuta, että uros pilkkasi häntä. Jos narttu ei saisi tästäkään vihjeestä yhtään mitään irti, Ragnar listisi tämän saman tien. Hitaasti. Sen oli narttu käytöksellään varmistanut.
Edelleenkään Ragnar ei lakannut ihmettelemästä, mikä sai tämän suden katselemaan häntä omituisen ihailevasti.
|
|
|
Post by Sirpale on Feb 23, 2010 13:32:35 GMT -5
Draseran vaaleanharmaat korvat kääntyilivät skannaten maastoa, vainoten risahduksia ja äännähdyksiä, mutta koko louhikko oli hiljaa. Kuin se odottaisi jotain suurempaa tapahtuvaksi. Joskus hiljaisuus oli kaunista ja pehmeää kuunneltavaa, mutta nyt kyseinen hiljaisuus kuulosti nartun korviin raa'alta ja kylmältä, kuin se nauraisi nartulle päin tämän harjaksen peittämiä pilkukkaita kasvoja. Draseran kynnet napsahtivat kiveä vasten, kun narttu kääntyi sen verran, että näki myös lihaksikkaan ja suuren onkalosuden ja hieman louhosta ja jäisiä maisemia. Ja samalla narttu määritteli hajamielisesti ympäristön muotoja, missä oli suuri kivi, missä oli pieni kivi ja niin edelleen. Narttu suoraan sanottuna rakensi pienoiskarttaa päänsä sisälle, joka karttui aina uudella paikalla, joka päivä. Nartun korvat napsahtivat kohden onkalosutta (jonka Drasera oli nimennyt päänsä sisällä Pertti-Antero III kun nimeä ei alkanut kuulumaan) kun toinen avasi komeasti varustetun kitansa, ja lausui sanottavansa. No hitsi. Uroksen julistus Draseran syömisestä sai nartusta laimean vastaanoton, Drasera huokaisi ja katsoi urosta kuin tämä olisi sanonut jotain todella tylsää . " Miksi hitossa kaikki onkalosudet haluavat syödä minut? Tuoksunko jotenkin hyvälle?" Drasera mutisi lähemmäs itselleen kuin Pertti-Anterolle, ja sen saattoi huomata siitä että narttu katseli maata eikä Pertti-Anteroa. Narttua hämmensi se, miksei tätä pelottanut. No, Draseran pelko oli suorittanut massahyökkäyksen parisen vuotta sitten, joten narttu oletti että tämän kyky.. Pelätä oli hieman haihtunut ja rampautunut niin, että pelko tuli myöhemmin. Drasera ihosi sitä tunnetta, kun ilman syytä tuli kauhea paniikki asiasta joka on jo mennyt ohitse, jäänyt menneisyyteen. Ja kaikki oli Evien murhaajan vika. Sen... Hyvin suurikokoisen onkalosuden vika. Joka virnuili nartulle aikanaan pelottavasti. " Kysymys: MIKÄ tekee minusta likaisen? Voin ilmaista että en ole kovin innostunut muista susista, ja että kasvit ovat paljon sivistyneempiä kuin susista." Drasera tokaisi oman mielipiteensä hieman vihaisena, mutta vihaisuus johtui vain nartun mustoista, ei Pertti-Anterosta.Tällä hetkellä. Samalla Drasera katsoi nyt Pertti-Anteroa, varuillaan tosin. Valmiina loikkaamaan uroksen purukaluston tieltä jos se vaikka vahingossa eksyisikin kohden nartun tuuheaa turkkia.
|
|
|
Post by Badrang on Feb 28, 2010 2:01:12 GMT -5
//aasdasdflfkghöl Pertti-Antero xdDDDDDDD
Susi huokaisi tympääntyneesti Ragnarin uhkaukselle, eikä näyttänyt vieläkään mitään pelon merkkejä. Narttu mutisi jotain hiljaa itsekseen, ja onkalosusi erotti vain sanat 'miksi hitossa.. tuoksunko.. hyvälle'. Suden käytös yllätti Ragnarin taas: viimeistään tässä vaiheessa uros oli odottanut jonkinlaista paon yritystä tai muuta vastaavaa. Oliko narttu vielä näiden suorien vinkkienkään jälkeen käsittänyt tilannetta? Ragnar tunsi turhautumisen ahdistavan tunteen kurkkunsa perällä. Uroksen teki mieli karjua päin nartun kasvoja, että syön sinut aivan kohta, osoita edes vähän kunnioitusta ja pelkää minua. Mutta sitä ei Ragnar tehnyt, vaan nieli kiukkunsa. Jokin pidätteli onkalosutta: kuin suuri näkymätön olio olisi pidellyt häntä hännästä kiinni ja estänyt syöksymästä heti nartun kimppuun. Uros veti terävästi henkeä ja ryhdistäytyi. Tilanne oli täysin hänen hallinnassaan. Kohta, aivan kohta hän voisi repiä suden. Ragnar vain kuuntelisi, mitä muuta nartulla olisi kerrottavanaan. Kontrollia.
Narttu avasi suunsa. Hän kysyi, mikä teki hänestä likaisen. Susi puhui vihaa ja haastetta äänessään, mutta vaikutti muuten hieman erilaiselta. Kuin narttu olisi ollut.. varuillaan? Vihdoinkin tuo kovakalloinen piski alkoi saada ideasta kiinni! Villi hymy kutkutteli Ragnarin suupieliä. "Etkö tosiaan tiedä? Te tulitte ja valtasitte saaremme, tapoitte ja hävititte onkalosusia. Likasitte maan olemassaolollanne. Siksi kutsumme teitä likaisiksi." Onkalosuden julistus tihkui puhdasta vihaa ja riemua siitä, mitä tulisi kohta tapahtumaan. "Jokaisella teolla on seurauksensa, ja me laitamme teidät maksamaan jokaisesta kuolleesta onkalosudesta hengillänne!" Ragnar jatkoi antamatta suunvuoroa sudelle. Uroksen ääni oli kohonnut jo lähes karjunnaksi. Varoitusta antamatta Punainen jännitti lihaksikkaan vartalonsa syöksähti eteenpäin tarkoituksenaan kaataa narttu maahan. Iskusta ei tulisi mikään kovin kevyt: susi saisi aika tällin, jos ei ehtisi väistää.
//Ragnarin kuva pian valmiiis<3<3< äksdee. . > drasseliparka, on vähän höpö. (=
|
|
|
Post by Sirpale on Mar 6, 2010 12:51:14 GMT -5
Draseran korvat napsahtivat kuin käskystä vasten nartun pörröisää päätä, tämän harjasta vasten. Draseran sinisten silmien pupillit pieninivät ja narttu veti keuhkoihinsa ilmaa täristen. Reaktio ei ollut pelkoa, vaan enemmänkin raivoa. Miten Pertti-Antero saattoikin, saattoikin luetella Draserankin noihin susiin. Eihän Drasera ollut ollut mukana missään susien ja onkalosusien tappeluissa. Ei koskaan, eikä tulisikaan olemaankaan. Ainakaan se ei ollut nartun ajatuksissa ollutkaan, tai edes tullut nartun mieleen. Aina Drasera oli kuvitellut olevansa moisten asioiden yläpuolella, niin ettei nartun tarvitsisi välittää asiasta ollenkaan. Mutta sitten tuo uros tulla töksäytti asian nartun kasvoille. Siitä ei Drasera pitänyt. Eikä uroksen äänensävystä. Luikku narttu ei ehtinyt edes reagoida, kun tämä kolahti vasten jäistä ja kivistä maata. Ilmat karkasivat keuhkoista, ja narttu inahti voimattomana uroksen (luultavammin) pidellessä tätä maassa. Nartun katseessa kävi jo pelko siitä, ettei huomista tulisi. Mutta ainahan narttu oli elänyt pelossa, pelossa siitä asti kun Evie oli kuollut. Drasera muisti hämärästi tuolla hetkellä muutamia hetkiä Evien kanssa, kuinka narttu oli puhunut jostain suuresta ja jokseenkin hyvännäköisestä uroksesta, johon Evie oli tuntenut vetoa. Ja uroksessa oli ollut jotain punaista. Ja uroksen nimi oli kuulostanut Rääköltä. Rakko. Rikka? Drasera kurtisti kulmiaan, ja katsoi urosta tarkkaan. Ragnar Se oli kuin kirkas kuiskaus nartun korvaan, ja harmaat karvat pörhistyivät. "Ragnar...." Drasera kuiskasi miltei äänettömästi. Jos tuo oli se Ragnar, se vahva, Evien ihastus, johtaja, Evien TAPPAJA, oli Drasera kusessa. Ja Narttuhan ei ollut vielä valmis mihinkään kuolemaan. Ei ollut silloinkaan kun oli juossut peloissaan pakoon, ei olisi nytkään. Nartun oli aika kohdata elämänsä pilaaja. Jos kyseessä siis nyt oli tämä sama henkilö. "Päästä minut ylös. Nyt." Drasera sanoi Pertti-Anterolle vakaasti ja rauhallisesti, painottaen viimeista sanaansa.
|
|
|
Post by Badrang on Mar 6, 2010 13:42:04 GMT -5
Susi ei osannut odottaa yllättävää hyökkäystä, eikä kerennyt reagoida mitenkään. Ragnar osui kohteeseensa oikea hartia edellä. Laiha narttu paiskautui iskun voimasta maahan ja vingahti kivusta. Onkalosusi syöksyi salamana uhrinsa viereen ja laski molemmat etutassunsa tämän kohoilevan rintakehän päälle nauliten nartun tukevasti jäiseen kiveen. Ragnar varasi kunnolla painoa etujaloilleen ja taivutti pitkiä kynsiään niin, että ne hipoivat varmasti hyvin epämiellyttävän tuntuisesti suden nahkaa. Tuosta ei narttu aivan helpolla karkaisi, ja jos mokoma yrittäisi räpistellä karkuun, Ragnar saisi hänet helposti takaisin hallintaansa. Uros virnisti villin tyytyväisesti. Hän rakasti toimintaa.
Suden katse oli täynnä pelkoa. Ragnarin hymy leveni entisestään. Uros tosiaan tulisi nauttimaan tästä. Millähän lailla Ragnar narttua vielä kiusaisi, ennen kuin lopettaisi tämän? Vaihtoehtoja oli monia. Harvemmin Punainen tuhlasi aikaansa tällaiseen turhaan kidutukseen, mutta jostain syystä tämä yksilö tuntui olevan sen vaivan arvoinen. Ragnarin olisi tehnyt mieli nauraa ääneen. Tämä ylitsevuotava vallan ja täydellisen hallinnan tunne oli jotain niin koukuttavaa. Tuntui äärimmäisen hyvältä tietää olevansa tilanteen herra.
Jokin uhrin katseessa muuttui. Suden kulmat kurtistuivat yhtäkkiä, narttu näytti miettivän jotain ankarasti. Sitten suden silmät laajenivat, luultavasti kauhusta ja järkytyksestä. "Ragnar.." narttu kuiskasi kuin valaistuksen kokeneena. Ragnarinkun kulmat kurtistuivat hetkeksi. Susi siis tiesi hänen nimensä. Oliko onkalosusien johtaja siis näin tunnettu vihollistensa keskuudessa? Uros oli imarreltu. "Ragnar Punainen." Ragnar sanoi tyytyväisesti ja nyökkäsi. Uroksen henkilöllisyyden tajuaminen oli muuttanut jotain sudessa. Aluksi tieto oli tuntunut herättäneen suurta kauhua, mutta sitten hukka rauhoittui ja sai jostain itsevarmuutta ja rohkeutta. Narttu puhui jälleen, tällä kertaa hän käski Ragnaria päästämään itsensä ylös. Yhtäkkinen uhma yllätti Ragnarin, mutta uros ei voinut kuin hymyillä säälien. Narttu oli kuin kärpänen, joka yritti puskea tietään kiven läpi. Epätoivoinen, säälittävä yritys. "Miksi tekisin sen?" Ragnar kysyi vaarallisen pehmeästi ja nojautui narttua päin.
//KONE KAATU JA TUUN MESEEN TAKAS IHA JUSTTT!
|
|
|
Post by Sirpale on Mar 6, 2010 14:09:40 GMT -5
Draseran aivot tallensivat uroksen nimen lokeroihinsa, se oli nimi jota narttu ei unohtaisi, ei koskaan. Koska jokin osa nartussa sanoi, että olisi huonoa unohtaa toisen nimi, varsinkin tämän yksilön nimi. Uroksen kasvoilla ollut säälivä hymy sai nartun aivosolut juoksemaan nopealla vauhdilla. Tämän päässä vilahteli useita valheita, useita mahdollisuuksia jotka narttu kuintekin päätteli olevan toimimattomia. Paitsi yksi ajatus. Se jäi pinnalle, ja vaikutti hyvälle. Nyt vain teatraalinen osuus. Drasera kiitti henkeään siitä ettei voinut tuntea kylmää, tai ettei jää voinut vahingoittaa narttua mitenkään. Ragnar nojautui lähemmäs narttua kertoen asiansa somasti, saaden kylmät väreet kulkemaan nartun niskassa. Uroksen toisen jalan kynnet pistivät inhasti nartun kylkeä, eikä tämä ihmettelisikään jos siinä olisi jo haava. Uroksen toinen jalka oli onneksi nartun tuuhean turhkin kohdalla, se kun oli heilahtanut hieman kyljen päälle nartun kaatuessa. Drasera keskittyi nyt esitykseensä, jonka pitäisi toimia täydellisesti. Mutta mitenpäin kävisi, narttu uskoi että tämä auttaisi tätä selviämään elossa. Ensiksi tuuheaturkki tummahukka käytti henkeään niin, että tämän nahan ja turkin väliin tuli ohut kerros jäätä -se vaikuttaisi siltä kuin nartun ruumiinlämpötila olisi laskenut roimasti hetkessä. Ja Draseran hengityksestäkin tuli kylmää ilmaa, eli se ei enään höyrynnyt pakkasessa. Ja narttu loihti kasvoilleen ilmeen, joka kertoi täydellisestä pelosta ja pakokauhusta. "Ole kiltti, päästä minut! En halua että.. Se... Tu-" Drasera katkaisi taitavasti hysteerisen anelunsa jossa oli myös hieman itkua, ja lotkähti veltoksi uroksen jalkojen alla. Se tuntui hyvin vaaralliselta. Antautua niin toisen armoille. Ainakin hetkeksi. Sinisilmä tuijotti tyhjästi eteensä, ja hengittikin niin rauhalliseti kuin pystyisi -näytti kuin narttu nukkui silmät auki. Ensiksi narttu loi jäätä niin, että se näyttäisi kuin se valuisi nartun silmistä tämän keholle. "Vyöryvä" jää kapusi ratisten polkuina nopeasti nartun kehon ylitse, ja nartun koko suureni niin että tämä oli samankorkuinen kuin Ragnar oli. Jos narttu siis seisoisi. Tämän olemus muuttui jäiseksi, niin ettei Draseraa nähnyt jään alta, ja jään saattoi tunnistaa sudenmuotoiseks otukseksi jolla oli sarvet päässä, ja silmien kohdalla vain ohut kerros jäätä, niin että narttu saattoi nähdä itse, ja ovelasti Drasera oli jättänyt kolot sieraimiensa kohdalle ja korvien kohdalle, että tämä saisi happea ja ilmaa. " Päästä minut irti rakki, turhit saastallasi turkkini." Drasera sanoi, mutta niin että tämän ääni ei kuulostanut nartun omalta. Se muistutti enemmän kahden jääpalan hieroutumista toisiinsa. Jääkuorrutettu Drasera tuijotti silmällään vauhkona Ragnaria, ja tämä raotti suutaan hieman että uros varmasti näkisi nartun hienot jäähampulit myös. Kielikin oli jäädytetty, ja kurkkukin näytti jäiseltä, mutta muuten narttu oli sula. Ja nyt Drasera toivoi, että valhe toimisi. //RANDDOOOMIIIAAA >> Jäähukkasen ulkomuoto, vähän kökähtävä >: (näkyy paremmin drassun hahmoesittelyssä)<<
|
|
|
Post by Badrang on Mar 7, 2010 4:44:14 GMT -5
Ragnarin julma virne suli osittain pois omituisen tapahtuman seurauksena. Susinartun kylki oli yhtäkkiä muuttunut omituisen viileäksi uroksen tassujen alla. Nartun hengityskin tuntui nyt hyiseltä Ragnarin kasvoja vasten. Mitä ihmettä tämä oikein oli? Onkalosuden ilme muuttui hölmistyneeksi. Mitään syytä tälle oudolle käänteelle Ragnar ei kyennyt tässä kohdassa keksimään. Susi näytti entistäkin kauhistuneemmalta. Narttu rupesi ulisemaan kuin umpipaniikissa, pyysi itkuisesti Ragnaria päästämään hänet irti. Uros nojautui hieman taaksepäin tietämättä, mitä tehdä. Jotain kamalaa oli ilmeisesti tapahtumassa, ei narttu muuten kiljuisi kuin syötävä. Osa suden silmittömästä pelosta oli tarttunut Ragnariinkin.
Ragnar ei ehtinyt päättää, peruuttaisiko kauemmas vai jäisikö paikalleen, kun narttu varoittamatta lopetti rimpuilunsa ja valahti aivan veltoksi. Ragnar jäätyi täysin. Oliko narttu kuollut? Jos, niin miksi? Jokin kohtausko? Punainen tunsi olonsa hyvin vaikeaksi, hän ei enää halunnutkaan olla tässä tilanteessa. Hän halusi mennä pois, unohtaa koko oudon nartun. Tunne oli sietämätön: Ragnar halusi palavasti juosta pois, luikahtaa takaisin maan alle, ja toisaalta myös lopettaa tämän naurettavan.. omituisuuden, mitä sitten ikinä olikaan. Hän ei ollut koskaan jättänyt saalistaan tappamatta, joten miksi tehdä poikkeusta nytkään.
Seuraava asia sai Ragnarin lähes huutamaan ääneen. Suden puoliavonaisesta silmästä rupesi valumaan jäätä. Jää kiipesi nopeasti nartun keholle ja kietoutui tämän ympärille kuorruttaen suden kokonaan. Jää kasvatti nartun kokoa lähes puolella, ja muodosti suden otsalle suuret sarvet. Ragnarin sydän hakkasi lujaa, uros pelkäsi. Tämä oli jotain taikuutta, jotain pimeää ja äärimmäisen vaarallista.
"Päästä minut irti rakki, tuhrit saastallasi turkkini." Nartun ääni oli muuttunut karheaksi kirskunnaksi. Ääni muistutti kynsien raapimista sileään kiveen. Sanojen seurauksena Ragnar kuin vapautui transsista. Onkalosuden lihakset toimivat jälleen. Uros loikkasi salamana pois nartun läheltä ja jäi turvallisen matkan päähän pää laskettuna ja lihakset jännitettyinä, valmiina säntäämään pakoon, jos olio yrittäisi mitään.
"Mikä sinä olet??!" Ragnar karjaisi ääni pelosta käheänä. Uroksen silmissä kimmelsi vauhko paniikki. Mitään vastaavaa onkalosusi ei ollut eläessään nähnyt.
|
|