Post by sammal on Oct 23, 2009 15:33:12 GMT -5
Nimi: Karmankieli (ent. Jääsilmä )
Ikä: 7 vuotta
Skp: Uros
Henkinen voima: Herralla ei vielä ole mitään
Rotu: Japanin susi
Sitaatti: 'Elämä ei ole elämisen arvoista, jos sinulla ei ole ketään jota rakastaa.'
Ulkonäkö: Karmankieli on väritykseltään koko musta. Uroon turkki on pehmeää ja hyvin tuuheaa, mutta kevyttä. Karvat ovat pitkiä ja liukas pintaisia, mikä helpottaa uimista (vain vähäisen). Turkki kun on paksu, on se myös lämmin, joten talvella ei ainakaan pitäisi tulla kylmä, toisinkuin kesällä tämä tykkää makoilla varjossa turhan kuumuuden takia. Talvella lumi takertuu siihen helposti ja uros joutuu koko ajan jäystämään jalkojaan, ettei lumi jäädy ja kovetu ja silloin olisi inhottavaa ja hankalaa kävellä.
Tassujen kynnet ovat puhtaan valkoiset kuten hampaatkin. Luut ovat uroksella kestäviä ja vankkoja, normaalin valkean värisiä. Sisäelimet, ikenet ja varpaiden pohjat ovat jäänsinistä. Kestävä ja voimakas kroppa on kehittynyt vuosien varrella ja vieläkin on tämä mies hyvässä kunnossa. Sulavat linjat auttavat juoksemista vielä enemmän. Se on hyvä sillä juoksemisesta hän pitää.
Arvet ovat lisääntyneet paljonkin tässä vuosien varrella, ties missä tappeluissa joita Karmankieli on kokenut. Suurimmat jäljet ovat kuitenkin lähtöisin Takakorvesta ja sijaitsevat selässä. Karhu raapaisi tämän selkään kolme syvää haavaa, jotka ovat jo hyvin umpeutuneet mutta karvaa ei kohdalle enää kasva. Vasemmassa etujalassa on kaksi pientä viiltoa, ties mistä tulleet ja eivät edes näy karvoituksen alta. Oikean silmän päällä on pieni arpi ja oli kyllä onni ettei uros sen takia sokeutunut. Muut arvet ovat ajan saatossa parantuneet hyvin ja peittyneet kokonaan karvojen alle, eli niitä ei pitäisi kenenkään huomata.
Lihakset ovat suuret ja voimaa niistä kyllä löytyy. Karmankieli eli toiselta nimeltään Jääsilmä ei näytä läheskään niin vanhalta kuin on, vaan on pitänyt itsensä hyvässä kunnossa, ja tarpeeseen. Reisissä ja muutenkin jaloista ne erottuvat selvästi, toisinkuin muualta, missä karva on pitkää ja peittää muodot hyvin. Urosta voisi luulla paljon nuoremmaksi mitä on, ainakin ulkonäön perusteella.
Uroksen suuret, vinot, jäänsiniset silmät ovat yhtä samanlaiset kuin ennenkin. Niiden lempeys on vielä tallella, mutta sitä ei ketkä vain näe. Silmien kuvio on kuusisakarainen tähti kuten tämän pojallakin. Silmät ovat ainoa paikka mistä näkee näin vain katsoen, että ne ovat vanhat ja viisaat. Kirsu on musta, kuten muukin iho sudessa. Kasvot ovat muodokkaat ja suu on suuri. Terävät hampaat koristavat suuta ja puruvoimakin on iso ja vahva. Vasemmalla puolella suuta menee muuten kaksi arpea, jotka ylittävä suun ja kääntyvät kaulaan.
Häntä on normaalipituinen ja pitkä karvainen ja uroksen säkä on 109 cm.
Luonne: Karmankieli on yleensä rauhallinen, mutta ei sitä koskaan tiedä millainen päivä sillä on. Uros ei kerro itsestään kauheasti, ei varsinkaan mitään yksityistä. Hän esittäytyy Karmankielenä, eikä tunnusta kenellekään olevansa Jääsilmä. Jääsilmä ei kerro mitään perheestään, ei kenestäkään läheisestään, sillä hän pelkää, että heille tapahtuu sen jälkeen jotain. Läheisistään tämä pitää huolta, he ovat urokselle hyvin tärkeitä. Tämä saattaa taistella ja taisteleekin oman henkensä uhalla, pelastaakseen jonkun hänelle tärkeän. Ystävät ja poika ovat hänelle ainoata, mitä sillä on jälellä. Siitä ehkä tuo varovaisuus.
Uusiin tutustuessaan hän kyselee paljon toisesta, ja välttää kysymyksiä itsestään. Yleensä toinen ei edes ehdi kysellä mitään Karmankielestä, kun tämä pitää koko ajan sen mielenkiinnossa, kuuntelemassa mitä uros itse seuraavaksi sanoo ja miettimässä vastauksia kaikkeen mahdolliseen. Karmankieli ystävystyy helposti, mutta se että kertooko hän vieläkään itsestään mitään ja luottaako hän toiseen on erijuttu. Hän haluaa tietää ystävästää itse ensin kaiken, ihan kaiken, ennekuin saattaa kertoa tälle mitään.
Ystäville, tutuille jotka hän jo tuntee hyvin, hän ken rtoo melkein kaiken mitä he haluavat tietää, koska luottaa heihin. Uros voi puhua heille melkein kaikesta, mikä on mahtavaa, miksi hän on allapäin, kaiken. Mutta kohteliaasti tämä kysyy, että haluaako tai jaksaako kaveri edes kuunnella mitään, ennekuin aloittaa vuodattamisen.
Karmankieli on hyvä kuuntelia ja lohduttaja. Hän kuuntelee mikä toisella on hätänä, lohduttaa miten voi, ja jos pystyy, hän kyllä mielellään auttaa asiassa. Uros on lempeä ja ystävällinen, mutta myös viisas ja vähän ehkä sisäänpäinsuuntautunut, mutta kyllä hän juttelemaan tulee jos haluaa. Se vaan että edelleenkään hän ei itsestään kerro mitään. Jos hänellä on kaikki hyvin, vaikka ainahan niitä pikkuhuolia on jokaisella, mutta kumminkin. Hän saattaa iloisesti, itse tehdä aloitteen (ystävystymisessä) ja lähtä vain juttelemaan jollekkin muulle.
Suuttuessaan ei mikään häntä pidättele. Hän ei käytä paljon aikaa puhumiseen, vaan saattaa jo pienimmästäkin rikkeestä käydä kimppuun. Silloin hän ei ajattele kunnolla mitä tekee, vaan tappelee niin kauan, että toinen luovuttaa, toinen kuolee tai kun hän saa tahtonsa läpi. Eli suuttumiseen rajalle asti se viisaus riittää, mutta siihen se loppuu. Yleensä Karmankieli ei mene vahvemmilleen mitään riitaa haastamaan, mutta jos se tekee ensin jotain niin sille ei mahda enää mitään. Vaikka Karmankieli tietäisikin ettei pärjäisi vahvemmalle tappelussa, yrittää tämä selvitä siitä järjen avulla.
Menneisyys: Jääsilmä syntyi ainoana perheeseen ja eli aika surkean lapsuuden. Tämän äiti kuoli Jääsilmän ollessa vuoden ja silloin uros joutui selviämään yksin. Japanin metsissä se vaelsi ainakin puoli vuotta, yrittäen etsiä uutta asuin paikkaa. Hän saapui rauhaisalle metsäaukiolle ja tapasi nartun. He ystävystyivät ja Jääsilmä sai luvan yöpyä toisen pesässä. Seuraavina päivinä he etsivät yhdessä pesää Jääsilmälle ja metsästivät yhdessä. Kun uroolle löytyi pesä, he viettivät silti paljon aikaa yhdessä. Melkein puolenvuoden jälkeen Lilyana tunnusti eräänä päivänä olevansa rakastunut Jääsilmään. Jääsilmä tunsi samoin. Pian Lilyana oli kertoi saavansa pennun. Kummatkin olivat onnellisia ja kun oli se päivä jolloin pentu syntyi, kuoli uroksen rakas. Jääsilmä ei kestänyt sitä kipua ja pentukin muistuttaisi liika emosta.
Jääsilmä ei kuitenkaan antanut pennun kuolla, vaan nimesi sen Akumuksi ja etsi sille uuden kodin. Lähettyvillä oli asunut muukin susipari ja Jääsilmä jätti oman pentunsa heidän pesänsä eteen jotta he ottaisivat sen hoivaan. Nopeasti hän juoksi pois ja toivoi että toiset huolisivat pienoisen.
Uros ei löytänyt mitään paikkaa mikä auttaisi unohtamaan tämän emän ja entisen perheen. Jääsilmä vaelsi lisää kunnes saapui meren rantaan. Se ei halunnut jäädä tuttuun paikkaan, missä melkein kaikki muistuttaisi äidistä ja Lilyanasta sekä pienestä pennusta. Niin kovasti kuin hän halusi jäädä, hän ei kestänyt vaan hyppäsi mereen ja lähti uimaan.
Matka oli rasittavampi mitä hän olisi koskaan voinut uskoa. Laivoja ei näkynyt ja voimat alkoivat loppua. Eräänä iltana nousi myrsky, meri aaltoili ja uroon oli vaikea pysyä pinnalla. Kaukana näkyi vene ja susi yritti sinnitellä sinne asti. Suuri aalto lähestyi ja se tiesi mitä olisi tulossa. Aalto kaatui Jääsilmän päälle ja painoi hänet veden alle.
”Tähänkö tämä päättyy? Nytkö minä pääsen äidin luo?” Se oli ajatellut ja muistot vilisivät sen silmien edessä, kuten unelmatkin, mitkä hän olisi halunnut toteuttaa. Uros vajosi ja vajosi, kunnes yhtäkkiä alhaalla päin näkyi jotain ruudullista mihin oli takertunut kaloja. Jääsilmä tiesi mikä se on. Jos siihen tämä tarttuisi, siitä ei pääsisi enää irti ja hukkuisi. Paniikki iski tähän ja vaikka hän oli luullut olevansa mennyttä, hän alkoi rajusti polskia pintaan. Viimeisillä voimanrippeillä hän sai haukattua suuhun raikasta happea. Edessäpäin näkyi jotain ruskeaa kelluvan aaltojen päällä. Hän polski hitaasti ja melkein pyörtymisen partaalla puunrunkoa kohti ja paikalla kierähti sen päälle puoliksi. Tajuten olevansa ainakin vähän aikaa turvassa hän nukahti rättiväsyneenä.
Aurinko paistoi kirkkaana ja uros heräsi nälkään. Hän oli vieläkin keskellä avomerta, ties missä, eikä lähelläkään näkynyt yhtään maata. Jääsilmällä oli kamala nälkä ja hänen mahansa kurni kauheasti. Se ei jaksanut melkein pitää silmiäkään auki, vieläkin hän oli väsynyt. Mutta hän ajatteli Akumua, hänen olisi selvittävä hengissä ja mennä myöhemmin etsimään poikansa, kun se ei enää tarvisi emon maitoa. Hän rakasti pentuaan.
Päiviä meni ja tuli, oli kulunut uroon laskelmien mukaan kaksi viikkoa, jos hän oli osannut oikein laskea auringon laskut ja nousut. Sinä tyynenä ja pilvisenä päivänä oli uros jo todella heikossa kunnossa. Iltapäivällä alkoi sataa ja kauempaa kuului ääniä. Ne eivät olleet ukkosta ja uros hätkähti.
Ääni oli kirkumista. Lokkeja. Siellä missä on lokkeja, on maata. Toiveikkaana ja innoissaan uros hylkäsi puunrungon ja lähti uimaan. Sade ei häntä haitannut, se virkisti ihanasti ja hän sai jotain kuivaan suuhunsakin. Uros oli yrittänyt litkiä merivettä, mutta se ei ollut sammuttanut janoa ja maistui hirveälle. Horisontissa näkyi saari. Hän kovensi vauhtia, sukelteli eteenpäin ja nautti sateesta. Ihan rannanvieressä jalat ylsivät jo pohjaan ja Jääsilmä lähti juosten kohti saarta. Vesi roiskui ja niin onnellisena susi vain juoksi. Rannalle päästyään hän kompastui hiekkaan, heitti pari kuperkeikkaa ja kaatui maahan. Uros katsoi taivasta ja ummisti kohta silmänsä. Hän nukahti.
Herätessään hän lähti tutkimaan ympäristöä. Ilmeni että saaren nimi oli Takakorpi ja siellä asui muita susia. Uros sai ystäviä sieltä, pari myös johon luottaa. May sekä Keith olivat kaksi sutta joista hän piti todella paljon. Hieman myöhemmin myöhemmin löysi myös rakkauden. Sindyena, se vaalea narttu oli hänen uusi elämänkumppaninsa. Jääsilmä niin kovasti toivoi, että tämä nyt kestäisi. Moniin tappeluihin uros joutui puolustaessaan kumppaniaan. Blacky, toinen musta uros oli myös kiinnostunut entisestään. Jääsilmä sai Blackyn häädettyä, mutta pian jotain taas meni pieleen. Sindyena ei enää ollut onnellinen. Hän oli kiivennyt vesiputouksen päälle, Jääsilmä perässään. Kun narttu hyppäsi, meni perässä uroskin, mutta vain toinen selviytyi. Miten hänelle aina kävi näin. Jo toinen kerta, mitä hän on tehnyt väärin, ajatteli Jääsilmä.
Pian tapahtuneen jälkeen laumat olivat selvät. Punaisen Puolikuun laumaa johti Falco, jonka koko lauma oli ns. pahiksia. Hopeinen Sirppi oli toinen lauma jota johti Ganyme Tulenkantaja. Tähän laumaan taas kuului kaikki ns. hyvikset. Laumalaiset eivät pitäneet toisenpuolisista ja heillä oli usein kränää. Karhutkin sotkeutuivat asiaan ja hyökkäilivät susien kimppuun entistä enemmän.
Quera nartun kanssa Jääsilmällä tuli tappelu joka oli aluksi leikkiä, mutta siirtyi sitten oikeaksi. Kummatkin olivat heikossa kunnossa, ja Quera alkoi käyttämään amulettiaan. Amuletin voimalla hän pystyi tekemään kasveilla mitä haluaa. Hän alkoi kasvattamaan maasta köynnöksiä jotka tukehdittavat Jääsilmän. Uros oli jäänyt jonkinlaiseen uneen, mutta narttu luuli hänen kuolleen. Viikkoja myöhemmin hän heräsi ja saarella ei ollut muita. Se oli tuhoutumassa. Jääsilmä oli riutunut, hän ei ollut saanut syödykseen tai juodakseen. Uros oli heikko. Susi lähti kävelemään hitaasti pois metsäaukiolta, maassa lojui peuran ruumiita ja hän pysähtyi syömään raatoa, sillä hän tiesi ettei selviäisi muuten. Se söi koko ruhon, eikä se maistunut hassummalta. Olo koheni kun Jääsilmä oli syönyt. Pienellä hölkällä uros lähti matkaan. Hän tiesi ettei saarella ollut enää muita ja kiirehti rantaan. Häntää heilauttaen hän lähti.
Uros oli todella heikossa kunnossa, ajelehtien taas jollain puupölkyllä, hän löysi parinpäivän päästä toisen saaren. Ensin hän lepäsi ja saalisti vain pieniä nisäkkäitä, kunnes vähän vahvistui ja sai metsästettyä kunnon ruokaa. Hän parani viikossa. Parin päivän aikana hän oli tutkinut saaren, eikä siellä ollut kuin peuroja ja muita pieniä nisäkkäitä. Ei yhtään sutta tai karhua. Jääsilmä ikävöi kovasti kaikkia ystäviään ja entistä kotia. Takakorpi oli ollut niin hieno paikka, eikä hän olisi halunnut luopua siitä koskaan. Uros halusi unohtaa kaikki nämä muistot, hän ei halunnut kärsiä ja muutti nimensäkin Karmankieleksi. Hän asui saarella vuosia, kunnes halusi lähtä etsimään jotain muuta. Uros halusi takaisin muiden kaltaistensa pariin. Karmankieli söi iltana hyvin, kävi lähteellä juomassa ja nukkui yön hyvin. Aikaisin aamulla hän lähti taas kerran uimaan. Eikä kauaakaan kun hän jo saapui saarelle. Paikka näytti hyvin tutulta, mutta silti niin oudolta. Puut olivat siltä puolelta saarta hyvin sileitä, ja maa pölyn ja kivien peitossa. Ihan kuin saari olisi noussut merestä. Ei. Ei se voinut olla se miksi hän sitä luuli. Ei tämä voinut olla Takakorpi.
Erityistä: Karmankieli osaa todella hyvin lukea toisten ilmeitä.
Lauma: Ei ole vielä
Pelaaja ja pelipaikka: Jäkälä/Sammal, Takakorpi II
